Kaupallinen yhteistyö Prisma NDK Swiss ja Asennemedia

Syksy on saapunut kunnolla. Illat pimenevät jo aikaisin, säät viilenevät ja meno jollain tapaa hieman suppenee, samaa vauhtia valon kanssa. Piha- ja puutarha ovat siirtyneet ensimmäisten yöpakkasten siivittämänä talvilepoon ja samalla minä olen siirtynyt enemmän sisälle mitä kotoiluun tulee.

Olen yksi heistä, joka hieman hämmästellen ja kauhistellen ottaa syksyn vastaan. Erityisesti pimeys tuntuu valoisan kesän jälkeen niin suurelta kontrastilta. Eihän yöpukua tarvitse kello 18 aikaan pukea päälle, vaikka pimeyden myötä sellainen olo tulisikin, heh. Oman hyvinvointini tähden olen opetellut keskittymään syksyn hyviin puoliin – näkemään sen mahdollisuuksia. Se mihin kiinnittää huomion, se myös lisääntyy, kuten sanotaan.

Hyggeilyhommia pimeneviin iltoihin

Tunnelmallisuus, kodin sisustaminen pienillä päivityksillä syksyisemmäksi, kynttilät, sohvan nurkassa lukeminen sekä kokkailu ja leivonta – siinäpä takuuvarmoja hyggeily-hommia pimeneviin iltoihin. Maukas ruoka ilahduttaa aina. Ruokaa on laitettava päivittäin, joten miksi ei panostaisi hieman enemmän myös kattaukseen, resepteihin ja keittiövälineisiin.


Keittiössämme kokkaillaan tänä syksynä laadukkailla NDK Swiss -sarjan keittiövälineillä. Kattila, paistinpannut, kauhat ja lastat tuntuivat käteen heti laadukkailta, kun nostin ne esiin pakkauksistaan. Pannut ovat jämerää tekoa, niissä on käyttöä kestävät pinnoitteet sekä kaunis vaalea marmoripinta.


NDK Swiss -ruoanvalmistussarjaa myydään Suomessa vain Prismoissa. Tänä syksynä sarjaan on tullut uusia tuotteita, joista yhdet nämä marmorikuviolla pinnoitetut pannut sekä kauhat ja lastat. Kattila on kooltaan 4 litraa, paistinpannun halkaisija 28 senttimetriä.

Uudet laadukkaat NDK Swiss -keittiövälineet

Tämä kaunis vaalea marmoripinta tuo ihanasti uutta ulkonäköä ruoanlaittoon sekä ruoan esillepanoon. Kauniin paistinpannun tai kattilan siirtää mielellään ruokapöytään osaksi kattausta. Sitä ei tarvitse jättää liedelle katseilta piiloon, mikä on erityisesti arkiruokailussa mukava juttu.


Tällaiselle esteetikolle, joka miettii usein sitä miltä asiat näyttävät, on mieluinen asia saada vaaleat pannut osaksi kattausta. Pannujen pinnat kestävät sekä käyttöä ja katseita.

Käytännöllisinä yksityiskohtina mainittakoon lisäksi, että pannut sopivat kaikille liesille ja ne voi laittaa uuniin korkeintaan 150 asteen lämpöön. Ruoan hauduttaminen uunissa miedossa lämmössä onnistuu hyvin tämän kattilan kanssa. Syksyiset pataruoat, täältä tullaan! Pannut kestävät myös konepesua.

Vakioruokia ja syksyisiä satokauden kasviksia

Olemme viime keväästä saakka laittaneet suurimman osan ruoistamme kotona. Ruokaa on tullut laitettua usein ja paljon, kuten varmasti monella muullakin kuluneen vuoden aikana.

Silti löydän itseni usein saman kysymyksen ääreltä: mitähän me tänään syötäisiin? Meillä on useita vakioruokia, mutta niiden lisäksi vaihtelua tuo satokauden kasvikset tai erilaisista resepteistä saadut ideat, jotka muokkautuvat keittiössämme omaan muotoonsa.

Syksyn tullen houkuttelee tuhdimmat ja mausteisemmat ruoat. Uuniruokia tulee tehtyä enemmän, kuten erilaisia vuokia, laatikkoja, patoja tai kiusauksia, joista mainittakoon lohikiusaus ja kaalilaatikko. Satokauden antimista tällä hetkellä inspiroivat kurpitsat, juurekset ja sienet.

Olin ystävieni kanssa mökkeilemässä parisen viikkoa sitten ja yksi ystävistäni jakoi hyvän vinkin, jolla he ruokahuoltoaan pyörittävät. Heillä on kuulemma erilliset listat liharuokia, kalaruokia, kasvisruokia ja nopeita ruokia, joista he nappaavat muutaman tehdessään viikoittaista kauppalistaa. Heitä nuo ruokalistat ovat kuulemma auttaneet tosi paljon, enkä ihmettele yhtään. Ruokalistat virkistävät muistia, että mitä kaikkia ruokalajeja onkaan olemassa.


Tänään kokkailin syksyisen kurpitsakeiton, josta tuli herkullisen maukasta. Hieman olisi ehkä voinut lopuksi lisätä kasvislientä, nyt keitto jäi melko paksuksi. Kurpitsoihin (myskikurpitsoihin) kannattaa tarttua kaupan vihanneshyllyllä rohkeasti, vaikkei ne tuttuja entuudestaan olisikaan. Paahdoin kasvikset uunissa ennen keiton valmistusta, mikä antaa hyvän lisän kasvisten makuun.

Syksyinen kurpitsakeitto

1 myskikurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
2 rkl oliiviöljyä
3 perunaa
0,6 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tlk kookosmaitoa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
ripaus chiliä
ripaus suolaa
mustapippuria

TEE NÄIN:

Kuori ja paloittele kurpitsa. Säästä siemenet, jos haluat paahtaa niitä koristeeksi. Laita pellille kurpitsapalat, kuoritut valkosipulin kynnet, porkkanat ja sipulilohkot. Hiero kasviksiin öljyä. Paahda kasviksia uunissa 200-asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat väriltään hieman paahtuneita.

Keitä sillä välin kuorittuja perunoita kasvisliemikuution kanssa.

Lisää perunakattilaan paahdetut kasvikset. Lisää tuorejuusto, kookosmaito ja mausteet. Lämmitä vielä kuumaksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kasvislientä/vettä, jos keitto tuntuu liian paksulta.

Tarjoiluun tuoretta basilikaa, pannulla paahdettuja kurpitsan siemeniä ja paistettua halloumia.

Herkullisia hetkiä syksyisten ruokapatojen ja kynttilöiden ääreen,

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @prisma_official