Eilen pyörähti käyntiin raskauden 32. viikko. Eli kahdeksan viikkoa olisi vielä jäljellä hautomista. Toisin sanottuna 2 kuukautta aikaa vielä elää tällaista elämää. Jännää. Toisaalta tuntuu, että 2 kuukautta odotusta on pitkä aika, toisinaan taas hirvittää kuinka nopeasti aika on mennyt tähän mennessä. Pianhan bebe on täällä. Nopeammin kuin ehkä itse pystyn kuvitellakaan.
Ei kait siis ihme, että raskaus kestää juuri 9 kuukautta. Tuo aika on juuri sen verran, että näin tulevana äitinä ehtii tottua ajatukseen. Eikä unohdeta isääkään. Daniel jo ihanasti puhuu meidän tulevasta vauvasta ja toivottaa iltaisin hyvää yötä meille molemmille. Liikkistä.
Tulevaan ei silti mitenkään voi valmistautua tarpeeksi. Elämä tulee muuttumaan – sen tiedän – mutta etukäteen en voi tietää mitä kaikkea ihanaa ja vähemmän ihanaa suuri elämänmuutos tuo tullessaan. Olen päättänyt nauttia nyt näistä raskauden viimeisistä viikoista tässä ja nyt, elää hetkessä ja ihastella kasvavaa mahaani. Ihmeellistä miten mahtava asia kasvava maha voikaan olla. Taidan olla omassa kuplassa.

Joku sanoo mahaani valtavaksi, joku kauhistelee miten iso se jo nyt on, joku kysyy saako sitä koskea. Joku koskee kysymättä, joku ihailee ja sanoo kauniiksi, joku ihmettelee miten pystyn edelleen treenata niin hyvin, joku sanoo etten saisi enää juosta. Joku pelottelee synnytyksellä, joku sanoo että nainen on tehty synnyttämään – selviät kyllä siitä. Joku sanoo, että nuku nyt vielä kun voit – kohta hyvät yöunet ovat muisto vain. En silti ole moksiskaan näistä kommenteista, koska tiedän ettei kukaan tarkoita kommenteilla mitään pahaa. Raskaus ja kasvava maha vain ovat asioita, jotka herättävät huomion ja ihmiset haluavat niistä jotain sanoa.
Raskausarvilta olen edelleen säästynyt. Toivon toki säästyväni niiltä loppuun saakka. Masuani olen rasvannut raskausaikana perusvoitella ja joskus öljyilläkin. Kesälomareissulta Ruotsista ostin tämän ihanan Body Shopin mangon tuoksuisen vartalovoin. Sitä on niin mukava läträtä säästelemättä. Ostin king size purkin. Uskon sen riittävän hetkeksi. 😉

Juoksu vielä tänään onnistui. Huomisesta en tiedä, mutta kuuntelen kehoani. Tällä hetkellä päivät ovat erilaisia, ja vauvan asento mahassa hieman määrää sen, mikä tuntuu mukavalta. Huonojen yöunien jälkeen kevyt kävelylenkki tuntuu parhaalta, tänään puolestaan oli ihana purkaa energiaa metsäpoluilla sateessa. Juoksulenkkini ovat viime viikkoina olleet pituudeltaan 5-6 km.
Kaiken a ja o raskausajan liikunnassa on oman kehon kuuntelu. Siinä olen mielestäni aika hyvä ja siitä olen ylpeä. Kehoni kasvattaa sisälläni uutta elämää, joten olen sille armollinen.
Saimme Danielin vanhemmilta ulkomaan matkalta tuliaiseksi ison pussin tuoreita Dumleja. Olen säästynyt pahemmilta raskausajan himoilta, mutta pehmeät Dumlet ovat tällä viikolla huutaneet kaapissamme kovaan ääneen. Näin ajatukseni on vastannut Dumlejen huutoon: ”Maistanpa pari nyt lounaan jälkeen. Taidanpa ottaa vielä pari, no okei, vielä pari, ehkä kaksi. Nyt ei enempää. Ääh, olipa ne hyviä. Hyvin voin vielä ottaa yhden. Tai kaksi.” Tämän takia meidän keittiön kaapissa ei yleensä säilötä Dumle-säkkejä. 😀
Kaunista vaikkakin sateista torstaita.
-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog