Täällä siirryttiin eilen raskausviikolle 39. Kenelle nämä viikkolaskennat ovat tuntemattomampi käsite, niin 39 raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 38 viikosta ja 0 päivästä 38 viikkoon ja 6 päivään eli siis 38+0 – 38+6. Laskettuaika syntymälle on täydet 40 viikkoa, eli siihen on parhaillaan kaksi viikkoa aikaa.
Raskaus käynnistyy useimmilla +/- 14 päivää lasketunajan puolin ja toisin, joten lasketusta ajasta syntymä voi mennä vielä pari viikkoa ylikin. Vauvahan sen päättää, milloin on tähän maailmaan valmis. Taitaa meidänkin pikkuinen olla jo saapumispäivän päättänyt, muttei ole meille sitä kertonut. Pitäähän sitä aina yllätyksiä olla. 🙂
Vauvakirjan mukaan sikiön paino on 39 raskausviikon alussa keskimäärin 3200 g ja pituus 48 cm. Nuo ovat tosiaan keskimääräisiä kokoja, joten osa sikiöistä on tässä kohtaa jo suurempiakin – ainakin jos reilu nelikiloisina syntyvät. Meillä on kuljettu vatsan kasvun kanssa kaiken aikaa keskikäyrällä, joten sellaista keskiverto kokoista vauvaa on lääkäri arvioinut saapuvaksi. Mutta arviot ovat aina arvioita, voihan sieltä isompikin tulla. Tällä hetkellä vatsa nimittäin alkaa olla jo hyvin pinkeä ja tuntuu, ettei vauvalla ole mahassa enää paljoakaan liikkumatilaa. Vatsa heiluu puolelta toiselle, kun vauva oikoo itseään. Vauva on ollut jo useamman viikon raivotarjonnassa, eli pää alaspäin kohti menosuuntaa. Mutta ei vielä kuitenkaan lähtökuopissaan. 😀
Uni on maittanut minulle viime viikkoina enemmän kuin hyvin. Ajattelin jossain vaiheessa sen johtuvan huonoista rauta-arvoista, mutta ne tsekattiin viime viikolla neuvolassa ja olivat ihan riittävän hyvällä tasolla. Taitaa siis väsymys olla ihan vain normaalia viimeisten viikkojen väsyä, kun yksiössä kasvetaan vielä kovaa vauhtia ja kerätään viimeisiä makkaroista lämmikkeeksi tähän maailmaan. Eilen muun muassa heräsin aamupalaa syömään, mutta puurolautasen jälkeen tuli vielä niin raukea olo, että menin takaisin peiton alle jatkamaan unia. Ihan luksusta ja otan tästä vaiheesta nyt ilon irti. Vessassa saan öisin rampata useamman kerran, mutta siihenkin alan olla jo tottunut. Kaikkeen näemmä tottuu.
Vatsa on jo isohko, mutta hyvin senkin kanssa vielä pärjään. Kengät saan jalkaan kenkälusikan avulla ja maasta tavarat voi noukkia leveässä haara-asennossa. Viimeiset kolme kuukautta olen käyttänyt lähes samoja vaatekappaleita, joista on tullut luottoyhdistelmiä kasvavaa kumpua peittämään. Tosin on siinäkin jotain hyvää; vaatteiden valintaan ei kulu aikaa kun vaihtoehtoja on vähän, parit mammatrikoot sekä muutamat trikoopaidat ja -mekot. Niitä on helppo yhdistellä. Ja kun toiset mammamallin trikoot menee pesuun, niin sitten käytetään niitä toisia. So simple! Myös treenivaatteiden osalta on menty muutamalla vaatekappaleella, jotka ovat mukavilta tuntuneet.
Odotan kyllä jo aikaa, kun saan oman vaatekaappiini taas käyttöön. Siellä on suurin osa vaatteista olleet kuitenkin kohta jo puoli vuotta käyttämättöminä. Eri asia on tietenkin se, kuinka nopeasti vanhat vaatteet taas päälleni mahtuvat. Mielenkiinnolla odotan sitäkin muutosta, vaikkei mikään kiire olekaan. Eilen myös piipahdin Stadiumissa ja ihailin eräitä herkullisia treenitrikoita. Jätin ne kuitenkin vielä kauppaan ja ajattelin, että ostan ne sitten vaikka myöhemmin motivaatiotrikoiksi, kun pääsen taas treenivaatteita enemmän käyttämään.
Vielä pari viikkoa sitten tein reippaita ja pitkiä kävelylenkkejä metsässä ja mäkisissä maastoissa. Nyt teen lenkkejä, mutten enää yhtä pitkiä tai kovinkaan reippaita. Niin sitä vaan luonnollisesti on alkanut ottaa hieman iisimmin ja vauhti on laskenut siinä samalla. Toissapäivänä kävin kävelyllä kaverini kanssa. Hän lähti heti ensi metreistä harppomaan lenkkiä pitkällä askeleella ja ripeällä vauhdilla. Aika nopeasti mun oli sanottava, että nyt on pakko hidastaa vauhtia, jollet halua hoitaa pian synnytystä täällä metsän siimeksessä. Maha vetää harjoitussupistuksilla aivan kovaksi, jos liikaa lähtee rehkimään. Eihän se vaarallista ole, muttei kovin miellyttävääkään. Lenkit ovat pääasiassa siis kevyttä liikuntaa, raikkaan ilman nautiskelua ja auringon paisteen fiilistelyä. Kaukaiselta tuntuvat nyt 20 kilometrin sunnuntaiset juoksulenkit.
Olen ehtinyt nähdä paljon kavereita, kierrellä kaupungilla, laittaa kotia ja siivota paikkoja. Nyt kuitenkin taitaa tuo pesänrakennuskiintiökin olla pian minun osalta tapissaan, sillä sohvan nurkan vetovoima on kasvanut suuremmaksi. Tuntuu jopa ihanalta, ettei pääkoppani enää joka aamu keksi uutta siivousprojektia, kuten vaatekaapin järjestely tai terassin lasien pesu. Joku inner peace tai zen on tainnut tulla jo hieman lähemmäksi, peukku sille.
Pakkasessa tosin olisi vielä tyhjää tilaa ja sinne voisi tehdä ruokaa valmiiksi tai leipoa muutaman pussillisen vieraspullia. Mutta toisaalta, S-Market on 200 metrin päässä, joten kaipa se ruoka kotiimme löytää vauvan saapumisen jälkeenkin. Danielkin on olemassa, hän on hyvä kokki. Ja vierailijat voivat tuoda omat pullansa mukana, jos en enää ennätä niitä pakkaseen leipoa. Että mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Ja ehkä kuitenkin tärkeintä, että pulla valmistuu tuolla uunissa, joka on ollut pian jo 9 kuukautta päällä.
Sellaisia fiiliksiä täältä raskausviikolta 39. Näillä mennään ja innolla odotellaan milloin bebe päättää tulla elämämme muuttamaan. <3
Kivoja juttuja sun loppuviikkoon!
-Hilla
Instagramissa @hillasblog
Facebookissa @hillasblog
Twitterissä @hillasblog