Kävin tiistaina juoksemassa Pirkkolan testijuoksun. Se järjestetään joka kuun toinen tiistai kello 18:15 ja on avoin kaikille. Sinäkin voisit siis tulla sinne ensi kuussa testaamaan oman kuntosi, jos sellainen kiinnostaaa. Matkoina on valittavana 3, 6 ja 9 kilometriä, yksi kierros on kolme kilometriä, joten päätät vain minkä pituista matkaa haluat juosta. Ja tämä siis ihan ilmaista, saat numeron rintaasi, jossa tagi ottaa aikaasi. Niin helppoa ja kiva juosta yhtä aikaa muiden kanssa. Varsinkin kun kyseessä on epämukavuusalueella oleminen.
Ei minulla mikään kiire ole päästä kovaan juoksukuntoon. Ajattelin kuitenkin, että onhan se kiva tietää mikä on oma lähtötaso. Missä mennään nyt kun olen kolme kuukautta lenkkeillyt synnytyksen jälkeen silloin kun ehtii.
Valitsin matkaksi 3 kilometriä. Tiesin siinäkin olevan tekemistä näin ensi alkuun. Ja niin olikin.
Päätin etten lähde liian kovaa. Kolmonen on pitkä matka, jos piiputtaa itsensä jo alkumetreillä. Annoin siinä ison joukon mennä, kunnes huomasin juoksevani junnujen perässä. Heidänkin perässä pysyäkseen oli tehtävä hommia.
Ylämäet tuntuivat pahimmilta ja isoin työ oli keuhkoilla, joita ei ole noin kovin rasitettu sitten… ööö yli vuoteen. 😀 Ei siis kumma jos tuntui vähän pahalta.
Puolen välin jälkeen Daniel juoksi loppumatkan vaunujen kanssa rinnallani tsempaten. Se oli hänelle vaunujenkin kanssa ihan lenkkeilyvauhtia. Hehee. Viimeinen nousu maaliin olikin yllättävän helppo, vaikka hengitys vinkui ja saatoin päällisin puolin näyttää kärsivältä 😂. Sain otettua jopa pienen loppukirin, joka on aina ollut sprintteriluonteelleni helppoa.
Maaliviivan jälkeen mietin heti, että onneksi valitsin vain kolmosen. Aamulla olin vielä puhunut juoksevani kutosen, mutta onneksi Daniel sanoi että tässä kohtaa se kolmonenkin riittää kertomaan kuntosi. Hyvä että sanoi. Minulla on tapana välillä haukata hieman liian iso pala kakkua kerralla ja sitten yskin, kun nieleminen onkin vaikeaa.
Ja mikä aikani oli? 13’50 aikaan kello pysähtyi. Kilometrivauhtini oli noin 4’37. Yllätin itseni. Kuvittelin etten pääse edes alle vitosen vauhtia. Eli vaikka pahalta tuntuikin, niin tästä on oikein hyvä jatkaa lenkkeilyä ja treenejä kohti kevään ja kesän tapahtumia ja tavoitteita.
Suosittelen välillä ylittämään mukavuusalueen, vaikka olisitkin ihan kuntoilija omaksi iloksi. Ne ovat niitä kehittäviä treenejä ja joskus on hyvä tietää oma kunto mustaa valkoisella.
Vauhdikkaita lenkkejä kaikille! Kevät on aina ollut itselleni parasta aikaa juosta.
-Hilla