”Mä en oikeastaan edes tiedä milloin mä löysin oman tasapainoni, mutta tyttären syntymä on ehdottomasti ollut ehkä se suurin tekijä. Se vähän kuin väkisinkin pistää rauhoittumaan ja löytämään arjesta niitä palikoita, mitkä tekevät tyytyväisen olon. Mä jutteli viime viikosta äidin kanssa oliko se nyt perjantaina ja sanoin kuinka paljon odotan viikonloppua kun voidaan käydä yhdessä syömässä, ulkoilla ja tehdä niitä ihan perus asioita. Ne ovat niitä asioita, jotka antaa mulle virtaa ihan valtavasti.”
Luin edellisen kappaleen eilen Xenian blogista ja jotenkin noista sanoista kumpusi hyvä olo. Sellaiset ajatukset, jotka ovat itsellänikin pyörineet viime aikoina mielessä.
Olen aina ollut jonkin sortin suorittaja, tykkään että on tekemistä, menoa ja haluan kokea uusia juttuja. Vauvan syntymän myötä jatkoin jonkin aikaa samalla draivilla, mutta jotenkin tämän kesän aikana olen alkanut rauhoittua ja miettinyt sitäkin, miksi pitäisi olla koko ajan menossa niin eteenpäin. Koska eihän tarvi. Ihana arki muodostuu oikeastaan pienistä asiosta, rutiineista ja yhdessä olosta. Ja muutenkin: Vauvan kanssa vauhti ei voi olla sama kuin ennen vauvaa. Ehkä sen tajuaminen vei multa vähän aikaa.
Osasyynä omaan ”levottomuuten” on varmasti ollut iso muutos elämässä vauvan syntymisen jälkeen ja jonkin sortin epätietoisuus tulevasta; asumisen, töiden, päiväkodin osalta jne… Sellaiset auki olevat asiat laittavat ainakin minua toimimaan ja miettimään tulevaa, vaikka kaikki ovatkin tässä hetkessä hyvin. Tämän yhteisen kesälomamme aikana olemme ottaneet tosi iisisti. Tehneet yhdessä kivoja juttuja, poimineet sieniä, käyneet suunnistuskisoissa, pakastaneet mansikoita, nähneet ystäviä ja sen sellaista pientä arkiaskaretta. Kuitenkin keskittyen vain olemaan tässä ja nyt perheenä. Ei aina tarvi miettiä, milloin tai mistä uuden kodin löydämme. Joskus pitää vain olla ja pysäyttää se hyrrä pään sisällä.
Toisaalta suorittaja-luonteena olen aina ollut myös koti-ihminen, joka rakastaa juurikin niitä tavallisia juttuja. Ehkäpä tärkein juttu onkin se, että löytää oman balanssin ja tasapainon muutosten ja uusienkin asioiden äärellä. Tunnistaa omat rajansa ja antaa joskus olla, kun siltä tuntuu. Kyllä suorittaja saa olla suorittaja, kunhan itse tiedostaa asian ja osaa jossain vaiheessa ottaa iisistikin.
Uskon, että tämän bloginkin kanssa olen löytämässä tulevaisuudessa paremman tasapainon. Tykkään kirjoittamisesta ja somessa inspiraation jakamisesta, mutta kiireisen vauva-arjen keskellä aika on ”kallista”. Siksi kirjoittelen joskus ehkä harvemmin, joskus lyheympiä tekstejä, mutta rakasta harrastusta en todellakaan aio hylätä.
Tämä teksti syntyi nyt yhdeltä istumalta ajatuksen juoksuna. Suorittaja-Hilla alkaisi ehkä oikolukea tekstiä ja muokata osaa lauseista ymmärrettävemmiksi, mutta kesä-Hilla painaa nyt vain julkaise-nappia ja jatkaa rennompaa elämää ilman oikolukuja.
terkuin,
Hilla