On taas aika kuukausikuulumisten. Pikkuässällä on ollut kymmenen kuukautta mittarissa jo lähes pari viikkoa, ja taas havahduin siihen, että tyttäremme on kuukauden vanhempi. Pitää eli saan taas tänne kirjoitella vauvaelämän kuulumisia. 🙂 Kuukausi tuntuu menevän nykyään todella nopeasti, erityisesti viime aikoina on tuntunut siltä. Asunnon myyminen on ollut kaiken muun ohella sellaista extra-hommaa, johon on saanut viimeisten viikkojen aikana kulumaan aikaa. Ihan super kiva juttu, että asunnon myyminen kävi näin helposti ja nyt saamme käyttää aikaamme uuden etsimiseen. 🙂
Mutta mitä Pikkuässälle kuuluu ja mitä meidän arkeen? Lyhykäisyydessään elämme tällä hetkellä sellaista aika tasapainoista, tavallista kotiarkea. Tavallista kotiarkea – saattaa kuulostaa tavallisen tylsältä, mutta tää on just parasta. 🙂 Arkipäivät ovat löytäneet mukavan rytmin. Heräämme aamulla noin kello kahdeksan aikaan, syömme aamupalaa, jonka jälkeen vaihdamme vaatteet päälle ja olemme hetken aikaa olohuoneessa. Minä yleensä loikoilen sohvalla ja Pikkuässä esittelee lelukasastaan minulle lelujaan.



Jossain kohtaa aamupäivää yleensä puemme ulkovaatteet niskaan ja lähdemme läheiseen leikkipuistoon ulkoilemaan. Leikkipuisto oli juuri vuoden verran remontissa, mutta valmistui tässä kuussa ja on nyt todella hienossa kunnossa. Paljon laadukkaita leikkivälineitä, aidatut alueet, keinuja ja monessa kohtaa maa on peitetty pehmeällä kumimatolla tai tekonurmella. Leikkipuistossa on vielä erikseen aidattu alue pienemmille lapsille, missä konttausikäisen voi rauhassa laskea liikkumaan vapaasti. Olemme nyt ehkä vajaan kuukauden verran käyneet muutaman kerran viikossa kyseisessä leikkipuistossa ja se tuo ihan kivalla tavalla sisältöä päivään, Pikkuässä näkee muita lapsia ja minäkin saan vaihtaa vähän kuulumisia muiden aikuisten kanssa hiekkalaatikon reunalla.
Ja hei, en olisi ikinä uskonut, että minusta tulisi sellainen hiekkalaatikon reunalla istuva äiti, joka vaihtaa kuulumisia kotiarjen puuhista, mutta niin siinä vain on käynyt. Haha. Ja ihan kiva niin. Kyllä tällainen pieni kohta taaperoikäinen vauva alkaa kaivata vähän seuraa ja siksi on kiva mennä leikkipuistoon, missä on paljon muitakin lapsia. Mun ei tarvitse kokoajan toimia ohjelmatoimistona Pikkuässälle, siinä mielessä helpompaa mullekin. 😉 Ja kyllähän sitä äiti tekee kaikkea sellaista, mikä helpottaa vauva-arkea, luonnollisesti.
Puolen päivän aikaan syömme yleensä lounasta kotona tai joskus jonkun ystävän tai äidin kanssa kaupungillakin. Aika nopeasti lounaan jälkeen tulee päiväuniaika, jolloin mulla on hetki omaa aikaa hengähtää tai kirjoitella esimerkiksi blogia, kuten tällä kertaa teen. Iltapäivällä ollaan sit kotosalla, leikitään ja yleensä viiden aikaan Daniel tulee töistä kotiin ja aletaan laittaa yhdessä iltaruokaa. Joskus jompikumpi meistä lähtee siinä kohtaa suoraan treenaamaan tai sitten mennään vasta myöhemmin illalla yhdessä tai erikseen juoksemaan. Yöunille Pikkuässä mennee nykyään siinä yhdeksän aikaan tai vähän jälkeen. Riippuen siitä, nukkuuko hän illan aikana vielä lyhyitä päikkäreitä esimerkiksi vaunuissa lenkin aikana.

Yöt ovat parantuneet meillä viimeisen kuukauden aikana ihan h-u-i-m-a-s-t-i. Nyt taas muistan, millaista on nukkua hyvin ja herätä aamuisin virkeänä. Ja ei se ole ollut aivan tuulesta temmattua, kun musta on tuntunut, ettei Pikkuässä ole ollut ihan paras nukkuja. Jotenkin moni asia on alkanut loksahdella vasta viime aikoina paikoilleen: illalla nukkumaan meno on helpottunut, hän nukahtaa nopeasti ja yöllä herätään vain pari kertaa lyhyesti. Aamulla olen jopa muutaman kerran herännyt jo virkeänä vauvaa ennen ja saanut syödä aamupalan rauhassa. Ja sellaista ei siis ole tapahtunut VUOTEEN, että olisin herännyt virkeänä ennen vauvaa! Joten kyllä, nautin tästä kehityksestä suunnattomasti,  olen vuoden jälkeen saanut taas nukkua paremmin, sanoihin jopa erinomaisesti. 🙂
Tuntuu, että aivotkin toimivat paremmin, kun saa pitkiä, yhtäjaksoisia unia joka yö. Että I feel you sellaiset äidit, joita väsyttää. Siihen kyllä tottuu ja keho sinnittelee, mutta voi pojat tuntuu hyvältä nukkua oikeesti hyvin! <3 Ja nyt varmasti aika kultaa nopeasti muistot ja parin kuukauden kuluttua en enää tätäkään muista. Mutta koskaan en aio taivastalle väsyneelle äidille, että aijaa, eikö teillä nukuta hyvin. Aion antaa vain kaiken sympatian ja empatian siinä kohtaa ja toivottaa tulevaisuudessa parempia unia. Mikään ei ole oikeesti ärsyttävämpää kuin se, että joku antaa uniohjeita siinä tilanteessa, kun nukkuminen ei mene kuin Stömsöössä. Ihan vain vink vink. 🙂

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Jollyroomin kanssa. Sain heiltä nämä kuvissa näkyvät Britax B-Motion 3 Lastenrattaat, Cosmos Black, jotka taittuvat myös kätevästi pieneen tilaan ja ovat siksi helppo ottaa vaikka matkalle mukaan. Britax B-Motion 3 -lastenrattaat ovat kevyet rattaat, joissa on säädettävä työntöaisa ja tosi käytännöllinen yhden käden mekanismi, joka taittaa vaunut kasaan.
Me ollaan lähdössä lokakuussa matkalle Kroatiaan ja sitten joulukuussa Uuteen-Seelantiin, joten nyt syksyn aikana on edessä (pitkästä aikaa) pari reissua, joita varten oli ihan tosi hyvä saada tällaiset pieneksi taittuvat vaunut Jollyroomilta. Ollaan tehty vaunujen kanssa vasta pari lenkkiä, mutta rattaat ovat jo niiden aikana osoittautuneet toimiviksi ja tuntuvat työnnettäessä vakailta ja helposti ohjailtavilta. Alakoriin saa hyvin jonkun hoitolaukun tai vähän tavaraa. Kuvailen vaikka jossain vaiheessa vaunuja vielä kokoontaitettuina, mutta tuolta linkin takaa mainoskuvissa on myös sellaine kuva, jos haluat jo nyt nähdä. Nyt nämä vaunut ovat nyt hyvssä alessakin.

Näissä vaunuissa Pikkuässä tulee mahtumaan pitkän aikaa. Uskon, että ihan niin pitkään kuin hän vaan rattaissa viihtyy. Rattaiden istuin osan saa makuuasentoon tai suoraksi istuvaan asentoon. Päiväunet meillä nukutaan edelleenkin aina vaunuissa, joten siksikin tärkeä asia saada rattaat makuuasentoon. Päiväunille nukahtaminen ei ole onnistunut kuin ihan muutaman kerran sänkyyn. 😀
Sellaisia 10 kuukauden kuulumisia täältä. Ja jos joku miettii, niin Pikkuässä ei kävele vielä. Yritys hänellä on kova, mutta tasapaino ei ihan riitä. Muutamia kertoja on jo seissyt paikoillaan ilman tukea, mutta siitä muksahtanut pian maahan. Tänään tosin leikkipuistossa eräs äiti sanoi mulle, että toivo vaan ettei ihan vielä oppiskaan kävelemään, koska sitten näiden perässä vasta pitääkin juosta. Mutta toisaalta, sitten ei enää tarvitsisi kantaa niin paljon. Tollanen kymmenen kilon kahvakuula alkaa olla jo nimittäin aika painava kantaa kainalossa.
Hyvää keskiviikkoa!
-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog