”Mahtavat ladut Hollolassa ja Lahdessa parhaillaan, tultiin viikonlopuksi tänne hiihtämään. Hiihto on lajina kokonaisvaltainen ja siksi niin älyttömän tehokas ja mukava. Sekä jalat että kädet tekevät töitä, lihaskunto kehittyy ja perus- ja kestävyyskunto yhtälailla. Kilpaurheiluvuosina mun kesäisen juoksu- ja suunnistuskunnon taustalla oli aina talvella hiihdetyt kilometrit. Silloin sai treenattua parhaimmillaan 15 tunnin treeniviikkoja, joista suurin osa tuli hiihdosta. Samalla se oli mun tapa välttyä urheiluvammoilta, kun akilleet tai polvet eivät paukkuneet liiallisesta talvijuoksusta. Ja edelleenkin väittäisin mun lihaskunnon perustan tulleen noilta vuosilta kun treenasin monipuolisesti useita lajeja yhtä aikaa. Se on urheilussa parasta edelleenkin. Ihana talvi, parhaat ladut ja hiihtokilometrit! Menkää hiihtämään, jos yhtään siltä tuntuu. T. Hiihtoniilo 🎿☺️👍”
Noin kirjoitin tänään mun Instagram-kuvan alle. Samalla aloin miettiä, että miksi ihmeessä noin mahtavalla urheilulajilla on niin huono maine kuntoilijoiden keskuudessa. Ainakin itse olen siihen törmännyt, että hiihto ei ole nykyään ihan ykköslaji harrastaa, vaikka omassa lähipiirissäni ja tuttavissa paljon hiihtoniiloja onkin.
Hiihtäminen on oikeasti ihana tapa liikkua talvella ulkona, kropalle kokonaisvaltaista kestävyysurheilua ja samalla lihakset kehittyy. Asioita, joista varmasti moni kuntoilija nauttii. Toki lunta pitää olla, mikä nykytalvina on haasteena Etelä-Suomessa.
Tulin mietinnössäni ja arvailuissani siihen tulokseen, että monilla on traumoja hiihdosta edelleenkin kouluajoilta, liikuntatunneilta. Kun oli pakko hiihtää, välineet oli ehkä kehnot ja pururadan lenkki kierrettiin vain siksi, että opettaja niin sanoi.
Mulla kouluvuodet ovat jokseenkin tuoreessa muistissa ja muistan erityisesti lukioaikoina monien kavereiden ihmetelleen ääneen, että miten sä Hilla oikeen voit tykätä tästä hiihdosta. Tämähän on ihan kamalaa. Jos koulukaverit saivat valita hiihdon tai jonkun toisen lajin väliltä, niin useimmiten hiihto jäi kakkoseksi.
Olen sitä mieltä, että hyvillä välineillä hiihto on sata kertaa kivempaa. Kun monot ei hierrä, suksi luistaa tai pitää ja sauvat ovat riittävän pitkät – silloin hiihdosta voi lähtökohtaisesti nauttia. Kouluvuosina monilla oli lajia kohtaan negatiivinen asenne, sen lisäksi lötköt monot, luistamattomat tai pitämättömät sukset ja liian lyhyet sauvat. En itsekään varmasti pitäisi hiihdosta niistä lähtökohdista. Lisäksi tarvitaan vähän tekniikkaa ja sitten vaan liikunnan riemua ja uskallusta lähteä ladulle, vaikka viime kerrasta olisikin aikaa.
Kyllä tuonne laduille aloittelijatkin mahtuu. Jokainen siellä saa mennä omaa vauhtiaan.
Jokseenkin laji on välineurheilua, mutta käytettynäkin saa hyviä välineitä ja alesta löytää tälläkin hetkellä jo tosi hyviä suksia. Pieni panostaminen välineisiin kyllä kannattaa. Sitäkin tärkeämpää on uskaltautua ladulle, vaikka viime kerrasta olisikin aikaa. Ota vaikka kaveri mukaan tai lähde hiihtokurssille hiomaan luistelutekniikkaa tai perinteisen potkua.
Nuoruudessani hiihdin ja hiihtosuunnistin. Massahiihtotapahtuma Finlandia-hiihto on kuulunut aina talven kohokohtiin. Hiihto on oikeasti kivaa, ja jokaiselle löytyy ladulta tilaa. Sitä kai tällä tekstillä yritän sanoa, menkää laduille nauttimaan hiihdosta ja unohtakaa hetkeksi kouluaikojen ennakkoluulot. Kukaan ei ole pakottamassa ja saat mennä ihan omaa vauhtia. Katsella lumisia puita ja nauttia virtaavista endorfiineista. ☺️🎿
Hilla