1. Millaisia kasvatusperiaatteita perheellänne on lapsen kanssa?
Sanoisin, että me olemme Danielin kanssa aika vapaita kasvattajia. Siinä mielessä, että emme ole kovin paljoa keskustelleet siitä, miten lapsi pitäisi kasvattaa tai päätetty etukäteen jotain tiettyjä periaatteita, joista kiven kovaa pidettäisiin kiinni. Enemmänkin seurataan lapsen kasvua ja yritetään kasvattaa hänestä avoin ja muut huomioon ottava ihminen, joka luottaisi itseensä ja saisi kotoa tukea, mihin ikinä päättääkään ryhtyä.
Jos nyt jotain kasvatusperiaatteita pitäisi mainita, niin varmasti yksi on rajat ja rakkaus. On tietyt rajat ja pelisäännöt, miten meidän kodissa ja perheessä toimitaan, mutta yhtä lailla syli on aina auki lapselle ja rakkautta ei säästellä. Puhutaan ja pussataan. Ollaan lähellä ja kasvatuksessakin valitaan niitä pehmeitä keinoja: kannustusta, kehumista ja lämpöä. Hyvän kautta, lasta arvostavasti.
Lasta pitää kuunnella ja hänen kanssaan tuumailla maailman menoa. Jutella niitä näitä, kysellä kuulumisia ja olla hänen elämästään, asioistaan ja havainnoistaan kiinnostunut. Niin, että hän kokee omat ajatukset ja niiden esiin tuomisen olevan kannattavaa, kun vanhemmat myös keskustelevat, kuuntelevat ja ovat aidosti kiinnostuneita.
Kasvatuksellinen valinta on varmasti sekin asia, että haluamme ulkoilla lapsen kanssa mahdollisimman paljon. Tehdä retkiä, mennä metsään, ulkoilla säällä kuin säällä, kävellä, liikkua ja ihmetellä maailmaa ja luontoa tuolla pihalla. Meillä on ihana kotipiha sitä varten ja kesä on taas parasta aikaa, kun takaoven voi avata terassille ja koti jatkuu pihalle. Ulkona on niin mukava puuhata kaikenlaista. Pieni salainen unelma mulla on myös siitä, että muutaman vuoden kuluttua teemme Lappiin ensimmäisen vaellusretken perheenä ja pääsemme viemään ulkoilun ja luonnossa liikkumisen seuraavalle levelille.
Arvostamme mieheni kanssa myös hyviä käytöstapoja. Että otetaan muut ihmiset huomioon, sanotaan kiitos, osataan tervehtiä, ruokapöydässä ollaan ihmisiksi, kaikkia arvostetaan ja kaikille puhutaan kauniisti. Sellaisia elämän peruskäytöstapoja. Näissä asioissa vanhemmat ovat niitä, jotka opettavat esimerkillään – kyllä ne hyvät käytöstavat pienellekin ihmiselle tulee tutuiksi ja iskostuvat selkärankaan, kun teot ja sanat kohtaavat arjessa joka päivä. Näin uskomme.
2. Miten ja millaiseksi koette asumisen Kirkkonummella, kun teillä ei asu siellä tukiverkkoa eikä isovanhempia lähellä?
Me viihdytään täällä Kirkkonummella hyvin ja ollaan saatu arki rullaamaan. Meillä ei ole koskaan isovanhemmat asuneet lähellä tai samalla paikkakunnalla, niin emme me tiedä, millaista se olisi. Eli siinä mielessä en jotenkin edes osaa ajatella, että asuisimme ilman tukiverkkoa täällä. Tämä on meille se normaali tapa elää ja asua, joten sellaiseksi se oma elämä on muokkautunut ja itselleen on pitänyt luoda omat tavat pyörittää arkea.
Saamme kuitenkin paljon apua isovanhemmista viikonloppuisin ja muuten, joten sillä tavalla meillä on tukiverkko kyllä aina selän takana turvana ja siihen voi luottaa.
Ajattelen enemmänkin niin, että se henkinen turvaverkko on jopa tärkeämpi juttu. Vaikka isovanhemmat ei asuisikaan lähellä, niin he ovat kuitenkin meidän elämästä kiinnostuneita ja haluavat olla läsnä meidän elämässä niin paljon kuin se kulloinkin on mahdollista. Viimeksi juuri eilen mun vanhemmat ja Danielin vanhemmat olivat meillä koko päivän ja teimme yhdessä useamman tunnin puutarhahommia, söimme yhdessä ja vaihdoimme kuulumisia takaterassilla päiväkahvien ääressä. Danielin vanhemmat ja sisko jäivät vielä yöksi ja tänään aamulla ulkoilimme yhdessä Linlon saarella. Seuraavan kerran näemme ehkä kuukauden kuluttua.
3. Kuinka paljon miehesi urheilee viikossa? Olen ymmärtänyt, että hän on edelleen suunnistaja kilpatasolla ja juoksukuntoa löytyy?
Daniel treenaa noin 6 kertaa viikossa, ja tavallaan ajattelen hänet vielä urheilijaksi, vaikka työelämään siirtymisen myötä urheiluun ja kilpatasolla suunnistamiseen panostaminen onkin pienentynyt. Hän haluaa kilpailla edelleen suunnistuksen suurviesteissä ja kansallisella tasolla henkilökohtaisesti sekä pitää omasta fyysisestä kunnostaan ja juoksuvauhdistaan huolta. Hänelle liikunta ja treenaaminen ovat osa elämää, jota ilman hän tuskin koskaan tulee olemaan.
Daniel on urheilijavuosiltaan kasvattanut tosi hyvän rutiinin treenaamiseen ja hänen on aina helppo lähteä treenaamaan. Eli sellaista urheilijamaista kurinalaisuutta kyllä löytyy. Jos treeniohjelmassa lukee juoksuvedot, niin työaamuna hän voi juosta vedot vaikka kello 6-7 ennen töihin lähtöä. Voin ihan suoraan sanoa, että itse olin aivan liian mukavuudenhaluinen huippu-urheilijaksi. Hehe! Olen enemmänkin sellainen fiilisliikkuja, jolle hyvä olo ja tunnelma ovat tavoitteita ja tuloksia merkityksellisempää.
Nykyään jousto Danielin treeneissä tarkoittaa sitä, että aamulla hän voi urheilla, vaikka kello kuudelta tai illalla lapsen mentyä nukkumaan. Eli joustoa häneltä kyllä löytyy treeniajoista, vaikka lähes joka päivä urheileekin. Hän myös usein kysyy ensin minulta, mihin aikaan minä haluan liikkua ja sen jälkeen sitten sopeuttaa oman treeniaikansa siihen. Juoksu ja suunnistus ovat Danielin päälajit, joita tukee talvella hiihto, kesällä pyöräily sekä kuntosali läpi vuoden. Treenitunteja hänelle tulee noin 7 tuntia viikossa – nykyään juttu on laatu ennen määrää.
4. Liikkuminen perheellisenä – miten saatte järjestettyä miehesi kanssa aikaa teidän liikunnallisille harrastuksille?
Priorisointi, aikataulutus, joustaminen ja toisen arvostaminen. Liikunta on meille molemmille myös sitä omaa aikaa. Meidän perheessä isoin helpotus on varmasti se, että meidän lajit ovat sellaisia, että niitä on helppo harrastaa heti kotiovesta ulos lähdettyä. Lenkkipolulle lähteminen on ajankäytön näkökulmasta tosi tehokasta. Solmii lenkkarit kiinni ja lähtee ovesta ulos, niin treeni alkaa sillä sekunnilla. Esimerkiksi golfin, jääkiekon tai uinnin harrastaminen olisi ajankäytön näkökulmasta vähän eri juttu.
Toinen helpotus on myös se, ettei Daniel ole treeniaikojensa suhteen missään määrin kranttu. Hän voi tosiaan lähteä juoksemaan vaikka aamulla klo 6, kun me vielä nukumme ja puolestaan illalla klo 20:30, kun lapsi on jo nukkumassa.
Arkipäivinä olemme useimmiten kotona koko perhe klo 16:30. Daniel lähtee melko aikaisin Helsinkiin töihin, jotta pääsee myös aikaisin kotiin. Iltaruokaa on monesti valmisteltu jo etukäteen tai sitten teemme sen siinä neljän ja viiden välissä. Ruoka on syöty noin klo 17 tai vähän jälkeen ja sitten katsellaan hetki rauhassa Pikku Kakkosta tai ollaan vaan.
Arki-iltoina kello 18-21 välissä on sitten tavallaan kaksi treenivuoroa: 18-19:30 ja toinen 19:30-21. Eli jos haluamme molemmat liikkua arki-iltana, niin toinen meistä lähtee lenkille tai salille kuuden aikaan ja toinen jää lapsen kanssa touhuamaan. Palatessaan teemme läpsystä vaihdon. Sitten se kotiin tulija pääsee samalla suihkuun lapsen kanssa, vaihtaa yöpuvun, syö iltapalan lapsen kanssa ja hoitaa Pikkuässän nukuttamisen klo 20-21 välillä.
Useimmiten klo 21 me istutaan molemmat jo sohvalla ja lapsi nukkuu. Sitten siinä on vielä noin tunnin verran aikaa hengähtää ja olla vaan sohvalla, katsella ehkä telkkaa, selata somea tai lukea kirjaa. Noin klo 22 jälkeen menemme mekin nukkumaan. Ja Danielin plussaksi täytyy myös sanoa se, ettei hän käytä aikaansa paljoakaan sosiaalisen median parissa. Kirjautuu kerran päivässä Instagramiin ja käy tykkäämässä mun julkaisemasta kuvasta. Ja siinäpä se. Ollaan hiukkasen erilaisia somettajia. 😉
Liikutaan perheenä myös jonkin verran yhdessä. Hyviä lajeja ovat porrastreeni, pyöräily pyörävaunun kanssa sekä kuntopiirit kotona. Porrastreenissä molemmat vanhemmat saa tehokkaan treenin ja lapsi voi olla portaissa mukana tai leikkiä portaiden juurella. Vuorotellen ylös ja alas ja pienet tauot ovat hyviä palautuksia.
Viime kesänä teimme usein yhteislenkkejä niin, että toinen juoksi ja toinen otti lapsen pyöräkärryyn. Pyöräkärry painaa sen verran, että siinä tulee pyöräilijällekin ihan hyvää liikuntaa, kun polkee juoksijan vauhtia. Tärkeintä oli se, että saadaan olla kaikki yhdessä ja toinen sai juoksulenkin tehtyä.
Lopuksi on mainittava vielä kuntopiirit ja kotijumpat. Niitäkin voi hyvin tehdä kotona, lapsi voi olla mukana ja aikaa säästyy, kun kulkemiseen ei mene turhaa aikaa.
Mutta ymmärrän kyllä myös sen problematiikan, että pitkän päiväkoti ja työpäivän jälkeen ei haluaisi olla enää illalla erossa lapsesta. Ja lapsen mentyä nukkumaan voi olla jo liian väsynyt lähtemään liikkumaan. Kotitreenit lasten kanssa tai yhteiset pyörä/kävelylenkit voisi siinä tapauksessa olla kiva vaihtoehto. Ja nyt kevät- ja kesäaikaan lapsien mukaan ottaminen esimerkiksi porrastreeneihin vain helpottuu. Tsemppiä siis kaikille vanhemmille, jotka koittavat järkkäillä tätä palettia!
Liikunnasta saa kuitenkin niin paljon lisäenergiaa arkeen, että jonnekin ne treenivuorotkin kannattaa yrittää mahduttaa. 🙂
Onpa ollut aurinkoinen viikonloppu ja eilen tosi lämminkin. Nämä kuvat ovat tämän päivän retkeltämme Linloon saarelle täällä Kirkkonummella. Eilen tehtiin puutarhahommia ja tänään ollaan ulkoiltu. Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle! <3
-Hilla