Synnytyskertomus, sellainen olisi luvassa tällä kertaa blogitekstin muodossa. Haluan jakaa tämän toisen, positiivisen synnytyskokemukseni täällä blogissakin, jotta voisin tarinallani helpottaa ehkäpä jonkun toisen valmistautumista synnytykseen ja tulevaan koitokseen. Samalla voin tuoda yhden maailman luonnollisimman asian näkyvämmäksi sairaalan seinien ulkopuolelle. Näin saapui maailmaan meidän toinen lapsi:

8:30

Lähdimme ajamaan torstaina 11.7.2019 kello 8:30 kotoa Kirkkonummelta kohti Espoon sairaalaa. Oli pilvisen harmaa heinäkuun aamu. Meille oli varattu yliaikaiskontrolli raskausviikolle 42, päivä oli 41+5 tuolloin tarkalleen. Tunnelma oli odottava ja automatka Danielin kanssa kului hiljaisuudessa musiikkia kuunnellen. Kaipa siinä oli molemmilla ajatukset jo kiinni tulevissa tapahtumissa, ettei kummemmin sanoja tarvittu.

Oma olo alkoi tuossa vaiheessa olla jo hieman turhautunut odottamiseen, yöt kuluivat vessassa rampaten ja raskausvatsa painoi luissa ja ytimissä. Tuntui siltä, etten enää pariin kuukauteen ollut nukkunut kunnolla. Olin ihan valmis synnyttämään.

Esikoisen kohdalla meidät ohjattiin yliaikaiskontrollista vielä kotiin odottamaan muutamaksi päiväksi. Esikoisen synnytys käynnistettiin vasta 42+0. Tällä kertaa kuitenkin salaa toivoin, että kotiin ei tarvitsisi enää palata. Pakkasimme kaikki tavaratkin mukaan, koska halusin päästä synnyttämään.

9:00

Saavuimme autolla Espoon sairaalan parkkihalliin ja nousimme hissillä 4. kerrokseen synnytysosastolle. Sairaala tuntui kotoisalta, eikä yhtään niin sairaalalta, kuten monessa muussa paikassa. Tilat olivat hienot ja uutuuden raikkaat. Ilmoittauduimme tiskille ja sain ranteisiini sairaalan rannekkeet. ”Wohoo, rannekkeet, h-hetki lähestyy!”, ajattelin.

Kätilö tuli hakemaan meitä odotustilasta ja kävelimme hänen kanssaan synnytyshuoneeseen, jossa pääsin tunniksi käyrille. Vauvan sykkeet piirtyivät koneelle ja kaikki oli hyvin. Samalla kerroin kätilölle synnytystoiveeni: mieluiten lääkkeetön ja luonnonmukainen synnytys, mutta toisaalta olen valmis ottamaan epiduraalin tai spinaalin, jos tilanne sellaiseksi kehittyy. Kerroin myös vesisynnytyksen kiinnostavan minua. Kerroin edellisestä, ei niin miellyttävästä synnytyksestä pääasiat. Olin avoimin mielin kohtaamassa tämän toisen synnytyksen.

Odottelimme vielä hetken, kunnes tuli vuoroni päästä lääkärin luokse. Juttelimme hetken niitä näitä, päivän kuulumisia, omia fiiliksiäni ja lopuksi lääkäri kysyi, että pitäisikö tänään päästä jo synnyttämään. Vastasin, että mielellään, jos minulta kysytään. Lääkäri vielä ultrasi vauvan ja antoi painoarvioksi noin 3,5 kilon vauvan. Oikein sopivan kokoinen siis.

Sisätutkimuksessa kävi ilmi, että olin jo 2 cm auki, vaikka mitään kummempia tuntemuksia ei ollut tuntunut. Yleistä jomotusta vaan. Lääkäri sanoi, että tilanne on sen verran hyvä, että käynnistyksen voisi aloittaa isolla 75 millilitran ballongilla. Ballonki on kuin vesi-ilmapallo, joka viedään kohtuun ja pumpataan vettä täyteen. Pallon tehtävä on avata kohdun suuta lääkkeettömästi ja käynnistää synnytys.

Ballongin asennuksen jälkeen lääkäri lähetti meidät kävelylle ulkoilemaan ja suositteli läheistä Ikeaa sateen sattuessa. Isot vatsat ovat kuulemma palanneet Ikea-keikoilta hyvin tuloksin. Hehe! Sitä minäkin toivoin. Ei muuta kuin kävelylle reippain askelin. 😉

11:30

Lähdimme sairaalasta kävelylle siinä toivossa, että ballonki tekisi taikojaan. Haimme Motonetistä autoon jäähdytysnestettä ja kurvasimme Ikeaan. Kävelimme koko Ikean läpi, vaikkei meillä mitään asiaa sinne ollut. Sen jälkeen söimme isot lihapulla-ateriat ja palat Daim-kakkua. Tankkasimme kuin ennen maratonia. Olihan se hassua kävellä Ikean käytäviä ja tuumia mielessään, että tässä sitä synnytetään ballonki haaroissa ja kukaan ei edes tiedä sitä.

12:00

Ikea-keikan jälkeen minulla ei edelleenkään ollut sen kummempia tuntemuksia, joten jatkoimme kävelylenkkiä vielä ulkona. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin huomata kivuttomia supistuksia, jotka tulivat jollain tavalla säännöllisesti. Hetken kuluttua tuli vessahätä ja palasimme sairaalaan päästäkseni vessaan. Samaisella vessareissulla ballonki syntyi kohdustani pois, mikä kätilön mukaan tarkoitti sitä, että kohdunsuu oli auennut 4 senttimetriin. Olo oli tässäkin vaiheessa aikalailla normaali.

12:45

Menin taas tunniksi käyrille makaamaan. Kone piirsi vauvan sykettä, joka huiteli korkeana. Vauva möyrysi ja liikkui mahassa todella paljon ja sykkeet olivat korkealla siitä syystä. Vauva taisi jo aavistaa, mitä tuleman pitää. Kivuttomat supistukset piirtyivät myös tietokoneen ruudulle ja näin, että kohtu teki jo työtä. Synnyttäjiltä testattava steptokokkinäyte oli tällä kertaa negatiivinen, joten suonensisäistä antibioottia ei tarvinnut aloittaa.

14:00

Synnytyspapereihin on kirjattu synnytyksen alkaneen kello 14:00. Siinä vaiheessa supistukset alkoivat ensimmäistä kertaa tuntua hieman kipeinä ja minun oli keskityttävä ottamaan niitä vastaan. Supistukset tulivat säännöllisesti, hengitin supistuksen alkaessa rauhallisesti ja laskin numeroita, kunnes se oli ohi.

Supistusten välissä olo oli ihan normaali ja se tuntui viime kertaan verrattuna kummalliselta. Esikoista synnyttäessä kalvot puhkaistiin, jonka jälkeen sain kokea kahden tunnin lähes tauottomat supistukset. Nyt pystyimme vielä vitsailemaan Danielin kanssa, että synnyttäminenhän on ihan mukavaa, jos supistukset ovat tällaisia. Tälläkin kertaa lääkäri pohti kalvojen puhkaisua, mutta kerroin kätilölle viime kertaisen kokemuksen ja sen perusteella kalvoihin ei tällä kertaa koskettu, vaan ne annettiin olla pehmittämässä supistuksia.

Otettuani tunnin verran kipeitä supistuksia vastaan, tuli minulle kauhea tarve päästä vessaan isommalle hädälle. Toistelin tarvettani kätilölle useamman kerran, jonka jälkeen hän kysyi saako tutkia tilanteen. Hän arveli tunteen johtuvan vauvasta, joka tekee tuloaan ulos. Kohdunsuu oli auennut jo seitsemään senttimetriin, eikä kätilö päästänyt minua enää siinä vaiheessa vessaan, ettei vauvalle tulisi hassua syntymäpaikkaa. Tässäkin vaiheessa vielä vähän vitsailimme.

15:00

Tilanne eteni kuitenkin nopeasti ja kolmen jälkeen alkoi tapahtua. Tähän asti olin ollut pystyssä seisoma-asennossa lattialla, jumppapalloon nojaten. Yht’äkkiä tuntui, ettei jaloissa ollut enää voimaa ja halusin päästä sängylle kylkimakuulle. Olin edelleen käyrillä ja mahani päältä seurattiin vauvan sykkeitä, jotka huitelivat korkeina edelleen.

Haluan seuraavankin yksityiskohdan kertoa, koska sekin kuuluu monella synnyttäjällä asiaan ja on kätilöille arkipäivää. Kolmen jälkeen suoleni alkoi tyhjentyä sängyllä maatessani ja kätilö otti koppia. En päässyt enää vessaan, mutta en tietenkään voinut pidätellä supistusten tullessa. Suolen tyhjentymisen koin jo esikoisen synnytyksessä, joten asia oli siinä mielessä tuttua kauraa. ”Ensin kakki, sitten vauva”, ajattelin. Hehe!

15:25

Olo alkoi tässä kohtaa olla tukala ja kipeä, mutta samaan aikaan aloin olla jo omassa synnytyskuplassa, jonka sisällä ei muun maailman menosta tiedä. Aloin jo huudella epiduraalin ja puudutteiden peräänkin, sen verran teki kipeää. Tässä vaiheessa olin alkanut jo vähän spontaanisti ponnistella ja yhden supistuksen voimasta lapsivedet menivät. Kätilö tutki sen jälkeen taas kohdunsuun tilanteen ja kertoi, että olen täysin auki ja vauva syntyy ihan pian.

Kroppani alkoi jotenkin vaan itsestään ponnistaa. Olin kaikesta nopeudesta hieman ällikällä lyöty, koska vastahan olimme koko homman aloittaneet.

15:35

Ponnistusvaihe on kirjattu alkaneeksi 15:35. Tähän asti olin mennyt vain hengityksen voimalla, mutta sitten kätilö kysyi haluaisinko ottaa ilokaasua. Minähän tartuin oljenkorteen kaksin käsin.

Kätilö ohjasi hyvin ponnistamista, kertoi ponnistuksen suuntaa ja tuki välilihaa. Samalla muistan kätilön sanoneen, että tämä vauva syntyy ihan just. Sitten vaan ponnistin omien tuntemusten mukaan ja henkoilin ilokaasua sen minkä ehdin. Daniel oli koko synnytyksen ajan vierelläni ja auttoi tässä vaiheessa ilokaasumaskin kanssa.

Huoneeseen saapui lisää väkeä ja kuulin puhuttavan myös lääkäristä. Siitä tiesin, että vauva on varmaan vähän ahdingossa. Kätilö tsemppasi kuin maratonin loppusuoralla, minä murisin ja ähkin, Daniel piti ilokaasumaskia ja toinen kätilö tuki jalkojani. Päätin laittaa kaiken peliin ponnistaessa. Lääkärin saapuessa huoneeseen tunnelma oli niin sanotusti katossa – oli tekemisen meininkiä! Lääkärin tullessa viereeni tartuin häntä vaistomaisesti kädestä ja pyysin apua, hän vain rauhoitteli ja sanoi, että sieltä se vauva jo tulee.

Tuntuu hullulta ponnistaa sitä kipua vastaan, mutta sitten onneksi vauvan pää syntyi ja seuraavalla supistuksella koko vartalo. Vauva rääkäisi heti ja hänet nostettiin vatsani päälle. 7 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen vauva oli syntynyt. Varsinaisen synnytyksen kestoksi tuli 1 tunti ja 42 minuuttia.

15:42

Miten ponnistusvaiheen seitsemään minuuttiin edes mahtui niin paljon actionia, sitä olen jälkeenpäin miettinyt. Synnytyksen jälkeen minä huutelin ja toistelin helpottuneena varmaan kaikkea kahjoa. Iloitsin siitä, että koitos oli ohi ja kipu loppui. ”Kaikki meni hyvin, vauva on nyt sylissä, minä synnytin, selvisin hengissä, ihanaa, parasta, apuaa, bileet pystyyn!” Halailin kilvan vauvaa ja Danielia. Itketti ja nauratti.

Synnytyksestä muistan tällä kertaa kaiken, mutta synnytyksen jälkeinen aika on hieman hämärän peitossa. Taisin olla niin tolkku pois onnesta. Aika hurahti vauhdilla ja kaikki tuntui vain hyvältä.

Daniel leikkasi napanuoran, istukka syntyi yhdellä jälkisupistuksella, kätilö esitteli meille istukan ja ompeli 3 tikkiä pariin paikkaan, joihin oli tullut vähän repeämää. Tikkaus tehtiin paikallispuudutuksella, eikä se tuntunut yhtään missään. Lääkkeettömän (vain ilokaasua lopussa) synnytyksen jälkeen olo oli ihmeellisen hyvä.

Edelliseen synnytykseen liittyi pelkoa ja kauhun hetkiä, mutta tämän toisen synnytyksen koin turvallisena ja hyvänä, vaikka lopussa kipu olikin hetkellisesti tosi kovaa. Niin kaksi erilaista kokemusta minulla on nyt takana. Tuntui mahtavalta, kun sain kokea tämän toisen, hyvän ja ihanan synnytyksen.

Iltapäivän aikana pääsin synnytyshuoneessa suihkuun ja samalla vauva mitattiin ja punnittiin, 3,5 kiloa ja 54 cm. Sain hänet viereeni ja pian jo ensimmäistä kertaa rinnalleni syömään. Hän osasi imuhomman aikalailla heti ja aloitti työnsä maidon nostatuksessa. Maidon nousu rintoihin kesti noin pari vuorokautta, jonka jälkeen imetys on sujunut hyvin ja kivuttomasti, kuten esikoisenkin kanssa.

Illan aikana siirryin pyörätuolilla vauvan ja Danielin kanssa perhehuoneeseen. Saimme kivan ja viihtyisän huoneen omalla kylpyhuoneella. Daniel kävi hakemassa meille pitsat, koska illallinen oli ehtinyt jo mennä. Söin ison pitsan, join parilla kulauksella litran makeaa mehua, ihailimme vauvaa ja katselimme isosta ikkunasta avautuvaa näkymää ja tuumasimme: huh, nyt on hyvä! Olipahan päivä.

Lopuksi haluan sanoa vielä erityiskiitokset Espoon sairaalan meitä hoitaneille kätilöille, hoitajille ja lääkäreille. Arvostan ammattejanne suuresti, teette tärkeää työtä. Saatiin viettää hyvät ja vähäuniset kaksi yötä sairaalassa, jonka jälkeen koitti synnytysreissun paras kohta: kotimatka vauvan kanssa.<3


Tänään vauva on kuuden viikon ja kolmen päivän ikäinen touhukas vauva, joka enimmäkseen nukkuu ja syö. Lisäksi hän on viime aikoina alkanut esitellä ihastuttavaa hampaatonta hymyään. <3

-Hilla

Minua voi seurata myös Instagramissa @hillasblog, tulevana vuonna luvassa ihan varmasti myös vauva- ja perhejuttuja.