Niin alkoi taas uusi viikko. Päivämäärä näyttää 18.5. eli yli puolivälin mennään toukokuuta. Kevät etenee, puihin puhkeaa lehti ja luonto vihertyy. Toukokuu on mun lempparikuukausi. Toukokuu on verrattavissa kuin torstaihin, kaikki paras on vielä edessä. 😉 Toukokuu on synttärikuukauteni, ja 30.5. tulee jälleen yksi vuosi elämää ja kokemuksia lisää mittariin.

Yksi seuraajani laittoi Instagramin puolella ykstiyisviestiä minulle ja esitti kauniisti toiveen, että voisinko useammin kirjoittaa näitä viikkolista-postauksia. Miksipä ei, joten tartuin heti tämän viikon alkuun toiveeseen ja tässä tulee tämän viikon lista.

Arki

Uusi normaali alkaa löytää omat uomansa ja arki rullaa tietyllä kaavalla koronasta huolimatta. On ollut päiviä, ettei korona ole saanut omassa elämässä montaa ajatusta ja minuuttia päivästä. Toki asia mietityttää ja osin huolettaa, mutta  samaan aikaan siitä on tullut jo osa uutta normaalia siinä määrin, että oman kodin seinien sisällä arki rullaa.

Luin tämän artikkelin, jossa psykologit kuvaili ihmisten käyttäytymistä kriisin aikana ja edetessä. Pystyin kyllä tunnistamaan omista olotiloista ihan samanlaisia vaiheita: aluksi on kuherrusvaihe, sitten reaktiovaihe, pelkoa, sopeutumista, lamaantumista, väsymistä, käsittelyä, sopeutumista, jne.

”Käsittelyvaihetta seuraa tavallisesti asteittainen sopeutuminen. Uusi arki alkaa hiljalleen tuntua siedettävämmältä. Mieliala tasaantuu ja lamaantuminen väistyy. Ihminen alkaa löytää toimivan selviytymisstrategian hankalien vaiheiden jälkeen, Marko Elovainio kuvailee.”

Minusta tuntuu, että ehdin jossain määrin jo väsähtää tähän tilanteeseen, mutta nyt olen nousemassa sieltä käsittelyvaiheen kautta sopeutumiseen ja siihen aluksi mainitsemaani ”uuteen normaaliin” – tätä tämä nyt on, etukäteen määrittelemättömän ajan, ja teen itse sen, mikä mahdollista on.

Kuulumisia

Viimeisimpiä kuulumisia meidän perheessä on varmaan se, että kun koulut siirtyivät takaisin lähiopetukseen, niin samalla lapsia palasi päiväkoteihin. Mekin päätimme, että Pikkuässä saa palata dagikseen lyhennetyillä päivillä. Hän on siellä lounaaseen asti ja sitten haen hänet kotiin jatkamaan päivää. He ulkoilevat koko aamupäivän ja syövät lounaan ulkona, joten minusta tuo oli hyvä ratkaisu meidän arkeen. Katsotaan, miten asiat tästä etenee.

Saan vähän lisää aikaa Pikkuveen kanssa kahdestaan, töille, huilaamiselle ja muutenkin arki kevenee sen verran, että aamupäivän ulkoilut hoituu Pikkuässällä nyt päiväkodissa muiden lasten kanssa – hän saa siellä kaivattua seuraa kavereista ja minä saan käyttää aamupäivien parituntisen vauvan päiväunien aikaan johonkin muuhun.

Viime viikonloppu

Viime viikonloppuna olimme kotona, laitoimme pihaa kuntoon ja sateisena lauantaina ompelin tytöille pellavamekkoja, joista isompi tuli melkein valmiiksi. Välillä tekeminen on säätämistä ja kaukana harmonisesta kodikkaasta kotoilusta, hehee, mutta olen kyllä ihminen, joka nauttii äärettömän paljon puuhastelemisesta ja pienistä uusista projekteista. Samalla oppii jotain uutta tai verestää jotain vanhaa taitoa. Ja tietenkin, joskus puuhastelut ovat vähemmän onnistuneita, sekin kuuluu asiaan. 🙂

Kesävaate

Viime kesän olin viimeisillään raskaana ja synnytyksen jälkeen loppukesä meni mukavissa ja väljissä vaatteissa. Siksi nyt tuntuu, että omaan vaatekaappiin ja kesävaatteisiin voi tehdä ihan uudenlaisen tutustumisen. Mitäs siellä olikaan? Mikä sopii päälle? Mikä tuntuu omalta edelleen? Osaa olen käyttänyt viimeksi kaksi vuotta sitten – hyvä että edes muistan, mitä kaapissa on. Tuntuu ihanalta, että edessä on kesä ja pääsen käyttämään kivoja kesävaatteita, joihin en viime kesänä mahtunut.

Kiitollinen

Olen tällä hetkellä kiitollinen tästä menneestä (tavallaan myös) rauhallisesta keväästä. Oli hetkiä, kun tuntui tylsältä, väsytti, turhautti tai mitä ikinä, mutta oli hetkiä, kun ajattelin, että tämä tekee meille hitsin hyvää. Daniel ei ole juossut viikonloppuja suunnistuskisoissa, kuten yleensä keväisin, ei ole ollut työmatkoja, ei ole ollut menoa sinne, tänne, tuonne.

Ollaan oltu paljon yhdessä ja voi ajatella, että sekin on ollut ainutlaatuista aikaa meidän pienelle perheelle. Jollain tavalla haluan ottaa tästä ajasta muistilapulle mukaan sen ajatuksen, että verkkaisempi ja ”tylsempi ja tyhjempi” elämä on tosi jees ja se tekee todella hyvää. Se voi jopa olla pakollista, jos haluaa uudistua ja liikkua uuteen suuntaan, esimerkiksi yrittäjänä. Tämä aika on tuonut mukanaan monenlaisia ideoita.

Toivelistallani

Toivelistallani on lähiviikkoina käynti puutarhalla ja kasvihuoneella, joista voisin ostaa meidän pihalla viimeiset taimet ja yrtit, joita en ole tänä vuonna yrittänyt itse kasvattaa. Kasvihuoneiden lämmin kosteus ja kaikki upea kukka- ja kasviloisto on niin kaunista keväisin. Sinne voi mennä haistelemaan tunnelmaa. Itse olen käynyt muun muassa Espoossa Överbyn puutarhalla ja taimimyymälässä, suosittelen. 🙂

Tämän viikon suunnitelmia ja aikatauluja

Torstai kun on vapaapäivä, niin se on merkattu Danielille kalastuspäiväksi. Daniel lähtee silloin veneen kanssa kalaan ja olen silloin lasten kanssa kotona kolmistaan. Muuten tällä viikolla on tavallista menoa tiedossa, töiden osalta parin yhteistyön edistämistä – kivoja juttuja. Pihalla raparperit ovat jo melko isoja, niistä voisi keittiössä loihtia jotain herkkua. Eteisestä voisi kohta pestä talvivaatteita ja siirtää talvikamoja varaston puolelle ja tehdä tilaa kesäjutuille. Tavanomainen viikko siis, mukava sellainen.

Hyvää toukokuun jatkoa sinulle!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog