Miten kaksikielisyys meidän perheessä toimii, miten se kulkee arjessa mukana ja miten lapsen kaksikielisyys on kehittynyt nyt kahden vuoden ja viiden kuukauden aikana? Lapsen kaksikielisyys ja sen kehittyminen on ollut yksi toivottu postausaihe tänne blogiin. Nyt oli vihdoin tämän aiheen vuoro, joten siitä seuraavaksi.
Meidän vanhempien osalta kielten puhuminen ja ylläpitäminen arjessa on siinä mielessä helppoa, että Daniel on täysin ruotsinkielinen ja minä puolestaan täysin suomenkielinen. Danielin kotona on aina puhuttu vain ruotsia ja minun kotonani suomea. Tilanne voisi olla erilainen, jos esimerkiksi toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat olisivat kaksikielisiä. Silloin sitä omaa kieltä lapsen kanssa olisi ehkä vaikeampi valita, mutta nyt se tulee täysin luonnostaan.
Lapsen kaksikielisyys
Daniel alkoi synnytyssalissa puhua Pikkuässälle ruotsinkieltä ja minä puolestaan suomenkieltä. Siitä hetkestä on edetty lähes kaksi ja puoli vuotta tähän hetkeen. Olen lukenut yhden kirjan lapsen kaksikielisyyden kehityksestä, mutta muuten olemme menneet niillä neuvoilla, joita olemme saaneet kaksikielisiltä ystäviltämme sekä omalla mutu-tuntumalla. Kaksikielisiä perheitä on yllättävän paljon ystäväpiirissämme, jotenkin kummasti suomenruotsalaiset ja suomenkieliset suunnistajat ovat pariutuneet suunnistusmetsissä. Hehe.
Olemme saaneet sen neuvon, että meidän vanhempien tulisi johdonmukaisesti puhua lapselle sitä omaa kieltämme. Vaikka Pikkuässä puhuu minulle toista kieltä tai vastaa ruotsinkielellä, niin silti puhun hänelle aina vain suomea ja vastaan kysymyksiin suomeksi, oli ne esitetty millä kielellä hyvänsä. Toistan hänen sanomiaan ruotsinkielisiä sanoja usein myös suomeksi eli käännän hänen puhettaan suomeksi samalla kun juttelemme. Jos hän sanoo esimerkiksi Äiti, kan jag få en mandarin, niin minä vastaan hänelle, että kyllä, äiti voi antaa sinulle mandariinin. Johdonmukaisuus kielessä on tosi tärkeää ja helpottaa lapsen oppimista, kun puhumme lapsen kanssa vain ”omia” kieliämme.
Suomen- ja ruotsinkieli sulassa sovussa
Minulta myös aika usein kysytään, että kumpi kieli lapsella on vahvempi. Sanoisin, että lapsen kaksikielisyys on kehittynyt aikalailla 50/50 rinta rinnan ja hän on sekoittanut puheessaan molempia kieliä kaiken aikaa. Olen kuullut parilta Instagram-seuraajaltani, että heillä on ollut myös lapsia, jotka ovat alusta asti erotelleet puheessaan kielet, eivätkä juurikaan sekoittaneet. Uskoisin kuitenkin, että suurimmalla osalla lapsista kieli kehittyy ensin sekoittuen ja vasta myöhemmin lapsi alkaa tunnistaa ja erotella kieliä. Mutta tässäkin asiassa on siis eroja.
Mielenkiintoista on huomata sellainen juttu, että ruotsinkieliset sanovat lapsen puhuvan enemmän suomea ja puolestaan suomenkieliset taas usein sanovat hänen puhuvan enemmän ruotsia. Ehkäpä se ”ei oma kieli” osuu enemmän kuulijan korvaan ja arvio tehdään sen osalta. Eihän asialla ole siis mitään väliä, mutta tämä on ollut mun mielestä mielenkiintoista huomata. Omasta mielestäni molemmat kielet sekoittuvat parhaillaan aikalailla fifty-fifty.
Kielten erotteleminen alkaa kehittyä
Kuitenkin nyt 2,5 vuoden iässä huomaan Pikkuässän jo alkavan hieman erotella kieliä. Hän on ruotsinkielisessä päiväkodissa ja kun haen hänet sieltä, puhuu hän ensin melkein pelkkää ruotsia minulle, mutta vähitellen huomaan kuinka kieli vaihtuu kanssani suomeksi. Toisaalta, jos vietän viikonlopun Pikkuässän kanssa kahdestaan tai vain suomenkielisten ympäröimänä, vahvistuu suomi. Sitten taas Pohjanmaalla Pietarsaaressa fammon ja faffan luona vahvistuu ruotsi. Kieli on hyvin sidoksissa tällä hetkellä ympäristöön ja siihen, mitä ympärillä puhutaan.
Lapsi myös tunnistaa jos ”väärä” ihminen puhuu ”väärää” kieltä. Jos fammo esimerkiksi puhuu suomea, saattaa Pikkuässä todeta: ”fammo pratar finska!!” Eli hän laittaa merkille, että fammo puhuu nyt eri kieltä kuin yleensä. Se on ollut kanssa yksi huomio tässä kielten erottelussa. Vaikka kielet sekoittuvat lapsen suussa, niin silti hän tunnistaa kaksi kieltä erilaiseksi.
Kaksikielinen asuinpaikka
Asumme nykyään Kirkkonummella, joka on kaksikielinen paikkakunta ja ruotsinkielisten määrä on täällä suurempi kuin monella muulla paikkakunnalla. Itseasiassa kun etsimme uutta kotia Helsingistä lähtiessämme, niin yhtenä toiveenamme oli löytää uusi koti kaksikieliseltä alueelta, jotta harrastuksia ja muita palveluja kuten päiväkodit ja koulut löytyisi mahdollisesti molemmilla kielillä. Mietimme esimerkiksi Espoota, Porvoota ja Kirkkonummea. Sitten ihana koti löytyi täältä Kirkkonummelta ja nykyisessä kodissa olemme viihtyneet jo 1,5 vuotta.
Nyt Etelä-Suomessa asuessamme ympäristö on niin paljon suomenkielisempi, että päädyimme laittamaan Pikkuässän ruotsinkieliseen päiväkotiin, jotta myös ruotsinkieli kehittyisi. Se on ollut hyvä päätös.
Vielä emme mieti asioita tämän pidemmälle, esimerkiksi sitä, kumman kieliseen kouluun Pikkuässä menee. Siihen hän saa tulevaisuudessa vaikuttaa vaikka itsekin. Sekin vaikuttaa varmasti, millaisiksi harrastukset muodostuvat tai kumman kielisiä kavereita ympärille löytyy tulevaisuudessa. Tai asummeko ylipäätään siinä vaiheessa elämää kaksikielisellä alueella, jotta kouluja olisi molemmilla kielillä. Sen aika näyttää, mutta varmaankin nyt seuraavat päiväkotivuodet ja esikoulu mennään ruotsinkielellä. Ne löytyvät nykyisestä päiväkodista.
Onko kaksikielisyys aiheuttanut vaikeuksia kommunikaatiossa tai miltä näin äitinä tämä on tuntunut? Joitain tilanteita on ollut, että emme ole lapsen kanssa ihan ymmärtäneet toisiamme, koska ylipäätään pienen lapsen puhetta on välillä vaikeaa ymmärtää omalla kielellä, saati jos hän puhuu hieman epäselvällä tavalla sitä toista kieltä.
Kieli on väline
Tässä yksi esimerkki, kun emme aina ymmärrä toisiamme: Eräs päivä Pikkuässä sanoi minulle armare! Mietin kaikkia suomenkielisiä sanoja, että mitä se voisi tarkoittaa. Armare, armare, armare! Hän toisti sitä ja lopulta suuttui, kun en ymmärtänyt. Tuohtui, ja huomasin hänestä, että häntä tosiaan ärsytti, kun äiti ei tajua vaikka hän selkeästi sanoi.
Sitten pyysin Danielin paikalle ja kysyin häneltä, että tietääkö hän mitä armare tarkoittaa. Ja Daniel sanoi heti: närmare eli lähemmäs. Minun piti siis tulla lähemmäksi Pikkuässää, sitä hän pyysi tai käski sanoessaan armare! Aina ei voi ymmärtää, ei edes joka kerta. 😀 Tuollaisia tilanteita tulee aina silloin tällöin vastaan, vaikka paljon olen oppinut kuulemaan ruotsinkieltä myös pikkulapsen puhumana. Loppujen lopuksi kieli on kuitenkin vain väline ja pääasia on, että jokainen tulee ymmärretyksi jollain tavalla.
Kielten oppiminen lapsena on rikkaus
Kaiken kaikkiaan näen kaksikielisyyden rikkautena ja rohkaisen nykyään myös yhden kielen perheitä miettimään kielikylpyjä tai muita sellaisia vaihtoehtoja. Kahden tai useamman kielen kehittyminen lapsuudessa tulee kuin itsestään ja siitä voi olla apua sitten tulevaisuudessa. Olisin itsekin hyvin kiitollinen siitä, jos kieliä olisi tullut opittua lapsuudessa useampia ja koulun penkillä olisi päässyt esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa helpommalla. Kyllä kieliä oppii opettelemallakin, mutta onhan se nyt helppoa, jos niitä oppii itsestään lapsuuden kasvuympäristössä.
Tänään aamupalapöydässä puhuttiin muun muassa kilpikonnista eli sköldpaddoista ja sisäisesti vähän hihittelin hänen toistaessaan: pilkikonna ja shöldpadda.
Sellaisia kokemuksia meidän perheessä. Kysykää ihmeessä lisää, jos jokin tietty asia kiinnostaa. 🙂 Onko siellä ruudun toisella puolella kaksikielisiä? Tai muita kaksikielisten lasten vanhempia? Mitä kieliä teidän kotona puhutaan?
-Hilla