Olen vuodenvaihteen jälkeen pyrkinyt kuukausittain kirjoittamaan ja jakamaan jotain työelämään liittyvää täällä blogin puolella. Tässäpä muutama niistä:
Ensimmäinen kuukausi päätoimisena yrittäjänä takana – miltä tuntuu?
Miltä tyypillinen työviikkoni näyttää?
Jaettu vanhemmuus mahdollistaa meidän perheessä työelämän ja perhe-elämän yhdistämisen.
Miksi päädyin opiskelemaan kauppatieteitä?
Uusia ideoita metsäpolulta hakemassa?
Koska kaikki edellä luettelemani blogitekstit ovat aiheuttaneet normaalia korkeamman kävijäpiikin blogissa, olen päätellyt siitä, että aihe kiinnostaa. Ja jos jokin aihe kiinnostaa, niin silloinhan siitä kannattaa kirjoittaa lisää. 🙂
Olen ehtinyt reilun vuoden verran kerätä kokemuksia siitä, millaista on yhdistää työelämä ja perhe-elämä. Joku on tässä hommassa parinkymmenen vuoden ja suurperheen kokemuksella varmasti todellinen mestari, minä ja meidän perhe vasta harjoitellaan ja yritetään löytää parhaita tapoja.

Millaista on ollut yhdistää työelämä ja perhe-elämä?

No millaista se sitten on? Helppoa, vaikeaa, molempia, ihan peruskauraa, ei sen ihmeempää vai hampaiden kiristelyä? Tämän menneen vuoden aikana se on ollut hetkittäin varmasti noita kaikkia, mutta isossa kuvassa kuitenkin jotakuinkin sitä, mitä etukäteen odotinkin.

On päiviä ja hetkiä, jolloin ajattelee, että miten helppoa ”entinen elämä” olikaan, kun aamulla työpöydän ääreen piti saada vain itsensä ja vaatteet valita vain itselleen. Mutta yhtä paljon on ollut päiviä, kun myhäilen tyytyväisenä, miten hyvin homma rullaakaan. Varmasti tuttuja tunteita kaikille vanhemmille, jotka pyörittävät sitä dilemmaa, että työt tulisi tehtyä mahdollisimman hyvin työpaikalla tai asiakkaille, mutta samaan aikaan olisi mahdollisimman hyvä vanhempi kotona lapselle tai lapsille.
Enkä tarkoita, että molemmissa tarvitsisi tähdätä täydellisyyteen, kunhan löytäisi sellaisen tasapainon, jota kultaiseksi keskitieksikin kutsutaan. Ja sellaisen kiikkulaudan keinuttelu luo sen suurimman haasteen sekä yleisesti aikatauluttaminen – hoitoon viemis- ja hakemistouhu.
Olemme tämän vuoden aikana tehneet joitain muutoksiakin, jotta työ- ja perhe-elämän yhdistäminen olisi vieläkin mielekkäämpää ja jossain määrin meille myös helpompaa. Suurimmat muutokset niistä ovat minun vaihto nelipäiväiseen työviikkoon sekä yrittäjyyteen.

Uraäiti vs. kotiäiti -asetelma

Kerroin jokin aika sitten, että suunnittelin tilaavani kirjakaupasta uuden kirjan: Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta. No minähän klikkailin sen nopeasti ostoskorin ja kassan kautta postiin, ja kun se saapui, luin sen kahdessa illassa läpi.
Oli kiinnostavaa lukea uraäitien ja työelämässä menestyvien naisten kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, millaista arki oikeasti on ja millaisia selviytymiskeinoja ja toimivia tapoja he ovat itselleen luoneet vuosien aikana. Ihan tosi mielenkiintoisia pointteja, oivalluksia ja tapoja – se olikin varmasti suurin syy siihen, että ahmin kirjan parilla kerralla alusta loppuun.
Yksi asia minua kuitenkin tässä äitiyden ja työelämän diskurssissa eli puheessa silti kummastuttaa. Nimittäin se, että puhutaan uraäideistä ja puhutaan kotiäideistä, mutta siihen väliin jää valtava spektri kaikkea muuta.
Itse en koe itseäni uraäidiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta en myöskään voi hyvin, jos olisin pelkkä kotiäiti. Molemmista rooleista ja osista silti pidän. Mikäs minä sitten olen? Taidan olla ihan tavallinen työssäkäyvä äiti.

Haluaisin lanseerata jonkin uuden termin niille kaikille äideille, jotka tekevät ihan sika mageeen hienoa duunia päivästä toiseen ja asettuvat johonkin noiden kahden termin – uraäitiyden ja kotiäitiyden – väliin.
Hautaan siksi hetkeksi termin uraäiti ja puhun sen sijaan kaikista työssäkäyvistä äideistä! Teistä arjen sankareista, jotka hoidatte työnne hyvin ja ammattitaidolla, pyöritätte kylpyhuoneen pyykkivuorta, hämmennätte iltaruokaa, rakastatte lapsianne, otatte uhmaraivarit harteillenne, hoputatte aamukiireessä lasta pukemaan kurahousut vähän nopeammin, pakkaatte päiväkodin metsäretkelle eväät, ehditte itsekin liikkua, nähdä aika ajoin ystäviä ja annatte illalla viimeisenä iltasuukon pehmeälle poskelle. Ja kyllä, onhan monilla tässä vierellä tasa-arvoinen kumppani, joka hoitaa hommasta osansa, mutta silti.

Elämä on valintoja

Ehkä kaksi eniten käyttämääni ja viljelemääni fraasia viimeisen vuoden aikana ovat olleet: elämä on aika ajoin valintoja & kaikkea ei voi, eikä tarvitse saada. Niiden viljeleminen on oikeasti auttanut niissä hetkissä, kun on vaikka tuntenut ristiriitaisuutta työn ja perhe-elämän tasapainoilussa.
Mitä noilla fraaseilla sitten meinaan?
Meinaan sitä, että hulluksihan tässä tulisi, jos yrittäisi olla elämän joka osa-alueella täydellinen ja hoitaa kaiken aina vain arvosanalla best, best ja laudatur.
Ensinnäkin: elämä on aika ajoin valintoja. Olen esimerkiksi jättänyt menemättä aika moniin kekkereihin ja illanistujaisiin ja käyttänyt sen ajan ja voimavarat ihan muuhun. Olen myös tehnyt valinnan, että en tee iltaisin myöhään töitä, vaan priorisoin hyvät yöunet korkeammalle. Olen myös tehnyt valinnan, että siirryn nelipäiväiseen työviikkoon – nautin enemmän ajasta ja luovun suuremmasta palkasta. Olen myös tehnyt sen valinnan, että katselen joskus viikonkin eteisen matolla hiekkakasoja, enkä anna sen liiaksi hetkauttaa.

Toisekseen: Kaikkea ei voi, eikä tarvitse saada. Tämä liittyy aika kiinteästi tuohon edelliseen. En esimerkiksi lapsen syntymän jälkeen saanut ikinä takaisin sitä juoksukuntoa, joka minulla oli ennen ensimmäistä raskautta, mutta totesin vain, että kaikkea ei voi tai tarvitse saada. Tässä elämänvaiheessa priorisoin muita juttuja korkeammalle. Etsin juoksuharrastukselle uuden tason ja perspektiivin.

Uraäidin selviytymisopas – yksi yhdistävä tekijä

Uraäidin selviytymisopas -kirjassa nousi esiin ihan super hyviä ja käyttökelpoisia neuvoja ja käytännön vinkkejä, mutta suuremmassa kuvassa luin rivien välistä jokaiselta naiselta sellaisen viestin, että ole itsellesi armollinen. Kuuntele itseäsi ja löysää siimaa niissä kohdissa, joissa se sinulle tuntuu tarpeelliselta. Ei kaikki kirjan uraäidit sitä noilla sanoin sanonut, mutta se jäi kirjan luettuani kokonaiskuvassa mieleen.
Väittäisinkin, että jokaisen noiden yhdeksän naisen ja kertomuksen taustalla on yksi yhteinen tekijä, riittävä rentous sekä omasta hyvinvoinnistaan huolen pitäminen. Se tasapaino.

Ehkäpä menestyneen uraäidin yksi keskeisimmistä ominaisuuksista on tunnistaa omat voimavarat ja huomioida ne. Että kaasu on pohjassa silloin kun pitää ja toisaalta osaa olla läsnä lapsilleen oikeissa hetkissä ja nauttia myös niistä jalat kattoon -hetkistä kotisohvalla. Tätä ajatusta voi soveltaa omaan elämäänsä ihan kuka tahansa työssäkäyvä äiti.
Noista kirjan tarinoista inspiroituneena ja innostuneena päätinkin, että seuraavassa työelämään liittyvässä tekstissäni kokoan yhteen omat selviytymiskeinoni ja parhaat käytäntöni, jotka helpottavat elämääni tässä työ- ja perhe-elämän ajoittain kiihkerällä kiikkulaudalla.
Nimeän sen tekstin vaikkapa seuraavasti: Tavallisen työssäkäyvän äiti-ihmisen selviytymisopas.

Kiinnostaisiko sellaiset ajatukset teitä seuraavaksi? Millaisia valintoja sinä olet tehnyt helpottaaksesi työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä? Tai onko sulla omia salaisia selviytymiskeinoja tai vinkkejä muille jaettavaksi?
Työterkuin näin sunnuntaina, koska tämäkin on tänään osittain mun työpäivä ja tästäkin osasta nautin kyllä!
-Hilla
Instagramissa @hillasblog
Neljä kuvaa, joissa itse olen, ovat Pauliina Tähkäpään ottamia. 🙂