10 RANDOM TREENIFAKTAA MINUSTA - Hilla Stenlund -blogi

Löysin Vilma P:n blogista tällaisen kivan postauksen: 10 random treenifaktaa minusta. Näin 38 raskausviikolla kun ei pääse normaaliin tapaan liikkumaan tai treenaamaan, niin mikäs sen parempi kuin kirjoittaa aiheesta. Heh. Joten minäpä tartuin tähän ja kirjoitan omat kymmenen faktaa ja ajatusta liikuntaan liittyen.

1.TREENITAUSTANI

Nuoruudessani harrastin monipuolisesti erilaisia lajeja, muun muassa hiihtoa, suunnistusta, juoksua ja yleisurheilua. Lapsuudessani olen myös ulkoillut paljon, sillä asuimme asuntoalueella, jolla asui lapsiperheitä ja kavereita. Olimme paljon ulkona yhdessä. Kilpailemisen aloitin suunnistuksessa noin 9-vuotiaana. Teini-iässä ja myöhemmin olen kilpaillut suunnistuksessa, juoksussa, yleisurheilussa ja hiihdossa, mutta lukioikäisenä ykköslajikseni valikoitui suunnistus. Sen lajin parissa vietin useamman vuoden treenaten tavoitteellisesti. Nykyään laji on rakas harrastus ja kuntoilumuoto polkujuoksun ja juoksun ohella.

2. TREENI-INHOKKINI

Hmm. Olen käynyt liikuntapainotteisen yläasteen sekä lukion, ja siitä syystä olen kokeillut vaikka ja mitä lajeja, urheillut tosi monipuolisesti. En silloin, enkä nykyäänkään viihdy esimerkiksi ryhmäliikuntatunneilla, joissa pitää keskittyä askelsarjoihin ja niiden muistamiseen. Esimerkkinä nyt vaikka jokin aerobic-tunti. Tanssikin on vähän niin ja näin, vaikka useampaa tanssituntiakin olen kokeillut. Taidan olla enemmän sellainen fyysinen hikiliikkuja, joka ei jaksa keskittyä askelsarjoihin tai koreografioihin.

3. ENNÄTYKSENI

Pisin juoksulenkkini on ollut polkujuoksua 28 kilometriä. En ole koskaan juossut kokonaista 42 kilometrin maratonia, eikä minulla edelleenkään ole hinkua maratonille. (mieli voi toki tulevaisuudessa muuttua) Puolimaratoneja olen juossut monia ja se matka on riittänyt minulle ihan hyvin. Pidempiä matkoja juoksen mieluummin pehmeillä poluilla kuin kovalla asfaltilla. Puolikkaan olen juossut parhaimmillaan 1 h 42 min.

Suunnistuksesta minulla on SM-tasolta monta plakettisijaa eli 4-10 sijoja, mutta koskaan en päässyt kolmen parhaan joukkoon. Pyöräsuunnituksesta minulla on yksi SM-pronssi. 23-vuotiaana tavoitteellinen harjoittelu sai suunnituksen parissa jäädä ja päätin keskittyä opiskeluun kauppiksessa.

4. MOTIVAATIO NYT

Motivaatio juuri nyt on hiukan vaikea käsite tämän ison raskausmahan kanssa. Hehee. Olisihan tässä motivaatiota, mutta nyt eletään tätä loppuraskautta, kohta synnytystä ja sitten rauhallista palautumista ilman kiirettä. Motivaationi suuntautuu loppukesästä ja alkusyksystä lempeään raskaudesta palautumiseen, sanotaan vaikka niin.

5. TAVOITTEENI

Tavoitteeni on palautua tästä toisesta raskaudesta melko samalla tavalla kuin viime kerralla. Raskaudesta palautuminen kävi itselläni aika helposti ja luonnollisesti, mutta loppujen lopuksi se kesti vuoden verran. Muistan Pikkuässän 1-vee synttäreiden aikaan ajatelleeni, että nyt on vasta kropan suhteen sellainen ”normaali” olo. Tämän toisen raskauden jälkeen raskaudesta palautumista osaa jo odottaa tietynlaisena ajanjaksona, tiedostaen myös sen, että keholle on annettava aikaa.

6. SUHTAUTUMISENI HARJOITTELUUN

Olen elänyt vuosia tehden liikuntaa ja treeniä valmentajan laatiman ohjelman ja aikataulun mukaan. Tykkäsin siitä silloin ja pidin erityisesti pitkistä lenkeistä, määrien kerääminen oli minulle helppoa. Kovat vauhtikestävyystreenit olivat vaikeampia. Kilpailemisesta pidin myös ja siellä omia rajoja oli helppo koetella.

Nykyään en omalla kohdallani puhuisi harjoittelusta, koska ei minulla ole mitään selkeitä tavoitteita ollut viime vuosina. Olen kuntoilija, joka liikkuu fiiliksen mukaan. Parhaat treenit tulee tehtyä nykyään juuri silloin, kun fiilis on kohdillaan. Silloin kun endorfiinihuuruissaan treeni kulkee.

7. INSPIROIDUN

Inspiroidun sosiaalisesta mediasta ja siellä liikkuvista ihmisistä. Inspiroidun edelleen kovakuntoisista huippusuunnistajista ja -juoksijoista, sellaista menoa on upeaa seurata. Inspiroidun myös omasta kehityksestä – tiedän, että nyt raskauden jälkeen oman lihaskunnon ja myöhemmin juoksukunnon kehitystä on kiva seurata takaisin sinne tasolle, jolla se on joskus ollut.

8. IDENTITEETTINI

En ole tainnut koskaan blogissa siitä puhua, mutta kyllä urheilijaidentiteettini oli muutaman vuoden hiukan hukassa sen jälkeen, kun suunnistusharrastus sai uuden tason ja kilpaileminen jäi vähemmälle. Kun monta vuotta treenasin jotakin tavoitetta varten, vapaa-aika meni sen harrastuksen parissa ja ystävät löytyi sieltä, kesti jonkun aikaa löytää liikuntaan jokin uusi vaihde tai syy. Sitä on vaikea selittää, mutta olin kyllä hukassa. Jossain vaiheessa halusin suunnituksesta eroonkin, tuli sellainen viha-rakkaus-suhde, joka sittemmin on palautunut rakkaudeksi.

Ikävuosien 20 ja 30 välille on mahtunut paljon. Myös nämä raskaudet ja yksi koettu vauvavuosi ovat olleet urheiluidentiteetilleni uusia vaiheita, joskin ei missään määrin niin suuria kuin tavoitteellisen suunnistuksen lopettaminen. Äitinä on pitänyt ottaa huomioon itsensä lisäksi myös lapsi ja perhe. Olen nykyään äitiurheilija.

9. SOME

Itseasiassa koko tämän mun blogi- ja somehomma on alkujaan lähtenyt liikkeelle juurikin treeneistä ja treeni-ilon jakamisesta. Jaoin tosi paljon juttuja aikoinaan Facebookissa, mutta ajattelin, ettei kaikkia kavereitani ehkä kiinnosta treeni-ilakointini. Siksi päätin perustaa blogin. Sain paikan, jonne kirjoittaa treenijuttuja ja ajatuksiani.

Nykyään some ja tämä blogi ovat aika monipuolisia kanavia – enemmänkin sellaista lifestylea, johon kuuluu perhe, äitiys, koti, työ ja moni muu asia liikunnan lisäksi. Liikunta on vain osa elämääni ja siksi myös osa someani.

10. HAAVEENI

Upeimpia suunnistus- ja juoksumuistoja olen kerännyt rastiviikoilta Pohjois-Norjasta ja Keski-Euroopasta. Suomi on hieno maa ja täällä on hienoja paikkoja, mutta Suomen metsät ja metsätyypit ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi. Haaveilen, että taas muutaman vuoden päästä pääsisin esimerkiksi Sloveniaan, Kroatiaan, Italiaan, Sveitsiin tai Norjaan suunnistamaan tai rastiviikolle. Pohjois-Norjan tuntureilla suunnistamisessa tai Keski-Euroopan vuoristomaisemissa vaan on sitä jotain. Myös vaeallusretki teltan kanssa on yksi haaveeni, mutta sitä ei ihan heti pienten lasten kanssa toteuteta. Näillekin haaveille tulee aikansa ja paikkansa.