Mietin aluksi, onko uhka vai mahdollisuus kaivaa tuhat pientä hamahelmeä, levittää ne keittiön pöydälle ja aloittaa askartelu taaperon kanssa. Mutta voi vitsit kun meillä oli mukavaa, ei olisi kannattanut epäillä. Ehkä vähän ällistyinkin, kuinka näin pienikin osaa jo hienosti nypertää hamahelmin kanssa jos mielenkiintoa löytyy.

Tämä hamahelmien kanssa näpertäminen tuntui minusta kuin paluulta omaan lapsuuteen 90-luvulle. 1996 vuonna olen ollut 7-vuotias. Silloin hamahelmet olivat kuuminta hottia, niistä tehtiin vaikka minkälaisia kuvia ja sitten silitettiin kokoon. Veikkaan, että aika monille nämä ovat tuttuja ainakin lapsuudesta. Näin oman lapsen kanssa tuntui ihan hamahelmien renessanssilta.

Tykkään tosi mielelläni tehdä kaikenlaista käsilläni. Nykyään käsitöiden rajoittava tekijä on aika, mutta olen tässä pienen lapsen myötä nuuhkinut uusia mahdollisuuksia. Puuhatessani lapsen kanssa pääsen itsekin tekemään tällaisia kivoja juttuja, kuten nyt vaikka näitä hamahelmiä. Mielessäni alkoi pyöriä jo yhteinen savikurssi ja mitä kaikkea… Olen nopea mielikuvitukseni kanssa.

Meillä hurahti vauhdilla pari tuntia iltapäivällä, kun sihtasimme Pikkuässän kanssa helmiä alustaan vauvan nukkuessa päiväunia. Koen, että en ole äitinä paras leikkijä, mutta ehkäpä musta voisi tulla sellainen askartelumutsi, joka siinä siivellä duunailee itsekin. Ainakin joskus.

Muistan vielä kun Pikkuässä oli pieni vauva ja mietin silloin, että milloinkohan tästä kasvaa niin iso tyttö, että voimme askarrella tai puuhata jotain kivaa yhdessä. Ja nyt on käsillä jo sellainen hetki! Ollaan me toki puuhattu kaikenlaista yhdessä, mutta tänään ensimmäistä kertaa koin sellaisen ahaa-elämyksen kun istuimme kaikessa rauhassa pöydän ääressä, jutustelimme mukavia ja valitsimme kivan värisiä hamahelmiä. Että ahaa, vitsit miten kivaa.

Ihan niitä parhaita hetkiä yhdessä tällaiset. <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog.