Onnellista uutta vuotta ja vuosikymmentä 2020. Ihana kun saavuit taas tänne blogiini!

Vuodenvaihteen aikoihin puhutaan uuden vuoden lupauksista, päätöksistä ja tavoitteista. Olen aiheesta aiemmin kirjoittanut ja viimeisimpänä postauksena aihetta sivusi teksti, jossa pohdin tavoitteiden ja unelmien eroa. Niillä kahdella asialla on mielestäni vissi ero ja siksi erottelen ne ajatuksissani toisistaan.

Tavoite voisi olla juosta ensi kesänä puolimaraton tai tehdä viikon erävaellus Lappiin. Unelma taas voisi olla perheen perustaminen tai uuden kodin löytäminen. Mikä näillä kahdella asialla on sitten erona? Mielestäni se, että puolimaraton ja erävaellus on suurimmalle osalle ihmisistä täysin toteutettavissa olevia asioita, kunhan alkaa tehdä asioita ja konkreettisia tekoja niiden eteen kuukausittain, viikottain ja päivittäin.

Sen sijaan ajattelen, että unelmat ovat suurempia asioita, joihin ei edes täysin – ainakaan juuri tällä hetkellä – voi itse vaikuttaa. Unelmana perheen perustaminen tai sopivan uuden kodin löytäminen ovat kiinni muustakin kuin omasta tahdosta.

Lyhyt tiivistys menneistä vuosikymmenistä

Joululoman polkujuoksulenkeillä ehdin omissa ajatuksissa kelailla hieman mennyttä ja tulevaa. Kun kerran vuosikymmen vaihtui uudelle luvulle, tarkastelin tähän astista elämääni vuosikymmenittäin. Olen syntynyt vuonna 1989, joten vuosikymmenet vaihtuvat samaa tahtia kuin ikäni kymmenluvut.

Ensimmäinen vuosikymmen (1989-2000) on ollut elämässäni lapsuutta. Sanoisin sitä sellaiseksi onnellisen hyväksi lapsuudeksi kuusihenkisessä perheessä mukavalla asuntoalueella. Aika kului perheen, kavereiden, ulkoilun, koulunkäynnin ja harrastusten parissa. Lapsuuden kesät olivat pitkiä ja vietimme niitä paljon kesämökillä.

Toinen vuosikymmen (2000-2010) on ollut elämässäni teini-ikää ja nuoruutta. Milleniumina olin 11-vuotias ja samaisen vuosikymmenen lopussa täysi-ikäinen ajokortin haltija. Niihin vuosiin mahtui liikuntpainotteinen yläaste ja lukio, vapaa-aika harrastusten, perheen ja kavereiden parissa. Teini-ikääni ja nuoruusvuosiini ei mahdu sen suurempaa draamaa tai angstia, mutta toki itsensä etsimistä ja ajoittaista hukassa olemista.

Kolmas vuosikymmen (2010-2020) on ollut monellakin tapaa mullistavinta aikaa elämässäni. Olen kasvanut ”aikuiseksi”, aloittanut opiskelut, tavannut Danielin, valmistunut yliopistosta, aloittanut työelämän, perustanut perheen ja mennyt naimisiin. Ei ihmekään, että viimeiset 10 vuotta ovat menneet vauhdilla. Toisaalta, on niiden väliin mahtunut todella paljon asioita. Vuosikymmenen alun Hilla oli hyvin erilainen kuin nykyinen Hilla, vaikka sisin onkin samaa ja ylipäätään arvot elämässä vahvistuneet ja rakentuneet vanhojen päälle.

Mitä ajattelen tulevasta vuosikymmenestä 2020-2030?

Ensimmäisenä näen sen, että tuleva vuosikymmen tulee olemaan lapsiemme lapsuutta. Tulevaa vuosikymmentä taidetaan minun ja Danielin kohdalla kutsua termillä ruuhkavuodet.

Ihan varmasti tuleva vuosikymmen tulee olemaan ruuhkavuosien värittämää perheen, työelämän ja harrastusten yhdistelemistä, mutta samaan aikaan haluan tehdä sellaisia valintoja ja omata sellaisen asenteen, että ruuhkavuosista jäisi mieleen tavallisen hyvää arkea ja mukavia hetkiä perheen kanssa. Voin olla naiivi, mutta haluaisin elää tulevaa vuosikymmentä siten, ettei ruuhkavuodet vilisisi ohi kurahousurallin ja kiireen keskellä, vaikka ajoittain se sitä olisikin. Palkkaa ja rahaa tarvitaan elämiseen, mutta aika ja vapaa-aika on kallisarvoisen tärkeää.

Tulevalta vuosikymmeneltä toivon tavallisen hyvän perhe-elämän lisäksi tietenkin myös sitä, että lapsemme olisivat onnellisia ja saisimme kasvattaa heistä avarakatseisia ihmisiä, joilla olisi hyvä itsetunto ja vahva luottamus tulevaisuuteen. Että he saisivat elää lapsina lapsuuttaan ja voida hyvin.

Näiden kahden vahvasti perheeseen liittyvän asian lisäksi toivoisin takaisin työelämään siirtyessäni löytäväni oman paikkani (äitiysloman jälkeen uudelleen), viihtyväni töiden parissa sekä nauttivani matkasta kehittyen ja uutta oppien. Toivon, että äitiyslomani jälkeen pystyisin jatkamaan tätä blogia ja someani ainakin osittain työnä.

Toivon myös, että tuleva vuosikymmen olisi parin unelman toteutumisen aikaa, joista yksi liittyy asumiseen. Meillä on nykyisessä kodissa kaikki hyvin, eikä todellakaan kiire minnekään, mutta kyllä meillä silti Danielin kanssa on takaraivossa tietty ajatus siitä, miten vielä joskus haluaisimme asua, sillä koti on meille niin tärkeä paikka.

Danielin kanssa tapasimme vuonna 2009, joten olemme olleet nyt vuosikymmenen yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa hänen kanssaan matkaa perheenä, kahden tyttären kanssa ja katsoa, mitä elämä tuo tullessaan.

Mitä Sinä ajattelet tulevasta vuosikymmenestä 2020-2030?

Tällä tekstillä toivotan sinulle upeaa vuoden alkua ja tammikuun ensimmäistä viikkoa!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog