Ylikunto ja erilaiset liikuntavammat ovat yleistyneet tavallisten kuntoliikkujien keskuudessa. Yhä enemmän on niitä arjen sankareiksikin kutsuttuja arjen suorittajia, jotka treenaavat töiden ohella kilpaurheiluun verrattavissa olevia määriä. Käyvät aamuisin ennen kukon laulua aamulenkillä, syövät terveellisesti, hoitavat työt ja perheen mallikkaasti, treenaavat tavoitteellisesti, nipistävät yöunista ja viikonloputkin vietetään rakkaan, mutta aikaa vievän harrastuksen tai liikunnan parissa. Levolle ei ole riittävästi sijaa. Totuus on kuitenkin se, ettei stressaantunut kroppa kestä kovaa rääkkiä. On osattava miettiä urheilun, arjen, työn ja perheen kokonaisvaikutusta.

Ylikuntohan ei tarkoita sitä, että olisi erittäin hyvässä kunnossa vaan sitä, että rasittaa elimistöä enemmän kuin sillä on mahdollisuutta palautua. Se on niin aloittelijoiden kuin huippu-urheilijoidenkin virhearvioinnin tulos. Tila, jota jokaisen pitäisi välttää. Ja ylikuntoa ei välttämättä aiheuta yksin liika treenaaminen, vaan sen saa usein aikaan ylikuormitus monella elämänalueella yhtä aikaa.

Kohtuus vai överit?

Urheilulääkäri Pippa Laukan mukaan tavallisten kuntoilijoiden liikuntavammat ja rasituskivut ovat lisääntyneet. Laukan mukaan se selittyy hyvinvointiajattelun ja treenaamisen polarisoitumisella. ”On niitä jotka treenaavat paljon ja pyrkivät äärimmäisen terveelliseen elämäntapaan. Heillä elämäntapa menee usein överiksi, jos kaikkia hyvinvointiin liittyviä seikkoja, kuten unta, palautumista, ravintoa, lepoa ja lihashuoltoa ei oteta huomioon.”

Monikaan ei ehkä osaa tai uskalla myöntää, että liikuntatottumusten muutosta suorittavampaan suuntaan selittää ainainen kiire, joka on monelle nykyaikana tuttua. Elämä on muuttunut kiireisemmäksi ja suorituskeskeisemmäksi, ja kun siihen yhtälöön lisätään vielä kilpaurheiluun verrattavissa oleva määrä treeniä, niin ei ole ihme, jos jossain vaiheessa alkaa väsyttää ja seinä tulee vastaan.

Usein kunnianhimoiset ja päättäväiset henkilöt haluavat toteuttaa itseään mahdollisimman hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Onhan se ihailtavaa olla menestynyt uraohjus, timmikroppainen maratoonari, aktiivinen seurapiiri-ihminen, sosiaalinen vaikuttaja, huolehtiva äiti ja rakastava puoliso, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kuunnella itseään ja toisinaan myös pysähtyä miettimään omia valintojaan ja prioriteettejään.

Olen itse nyt raskausaikana tullut miettineeksi näitä asioita ehkä aikaisempaa enemmän. Suhdettani liikuntaan, treenaamiseen, hyvinvointiin ja hyvään oloon. Mistä se aito hyvä olo ja tasapaino oikeasti muodostuu? Olen aktiivinen juoksun harrastaja ja tykkään treenata kuntosalilla. Tottakai hyvät juoksuajat ja seuraavat tavoitteet puolimaratonilla motivoivat minua. En voi myöskään kieltää, ettenkö urheilisi hyvän olon lisäksi myös tavoitellakseni timmimpää kroppaa ja ulkoisia asioita. Mutta millä hinnalla?

Muistan hyvinkin viime vuosilta ajatukset päässäni, kun olin vaikkapa ollut kolme päivää käymättä juoksulenkillä tai useamman päivän saamatta kunnon hikeä pintaan. Siinä tilanteessa lenkille oli jo lähdettävä, jopa vaikka väkisin, vaikkei aikaa olisi ollutkaan. Lenkki oli kuitenkin mahdutettava ohjelmaan, koska niin vain piti tehdä. Sen sijaan nyt raskaana ollessani olen ollut juoksematta jo useamman kuukauden ja nyt flunssan kourissa tekemättä mitään useamman päivän. Ja voin rehellisesti sanoa, ettei tunnu missään. Tämä on ollut jollain tapaa silmiä avaavaa ja tehnyt hyvää. Sitä niin helposti toistaa itseään ja jää omien tapojensa vangiksi. Pakkoliikkuu – vaikka se kuinka ihanaa onkin ja saan siitä tottakai energiaakin. Mutta tasapaino on avainsana.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, milloin treenaamattomuus on laiskuutta ja milloin väsymystä. Ja miten sen voi tunnistaa. Yhtä hyvin joskus voisi miettiä toisinpäin (varsinkin ne, joille treenaaminen on koukuttavaa tai jopa pakkomielteistä), onko nyt tosiaan pakko lähteä lenkille vai voisinko kuunnella omaa oloani ja pitää extra lepopäivän? Väitän jopa, että osa aktiivisista urheilun harrastajista saisi parempia tuloksia aikaan huolellisemmalla treenien rytmityksellä ja päästämällä pipoa vähän löysemmälle harjoittelun suhteen: enemmän lepoa, riittävästi kovia treenejä ja vähemmän tasapaksua jokapäiväistä treeniä hieman aivot narikassa, koska pakko.

Makkarat eivät kehity vyötärölle 4 treenaamattoman päivän aikana tai maratonin tavoiteaika ei haihdu tuhka tuuleen, vaikka joka viikkoista pitkää kahden tunnin raastotreeniä ei tekisikään. Niitä omia tapoja ja uskomuksia kannattaa joskus kyseenalaistaa!

Että seuraavan kerran kun sinua väsyttää lähteä urheilemaan, niin kuulostele itseäsi. Voisiko kuntosalin vaihtaa jooga tuntiin, juoksulenkin kävelylenkkiin tai ryhmäliikuntatunnin uintiin? Tai skipata koko treeni ja nauttia vapaaillasta sohvan nurkassa? Koska sekin on IHAN OK!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua, liikunnan tai lepopäivän merkeissä – kunhan kuulostelet itseäsi. <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog