Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan imetyksestä, vaikka se kovin tulenarka aihe onkin äitien keskuudessa. Sen olen tässä somemaailmaa äitilasien kautta seuranneena viime kuukausien aikana joutunut huomaamaan. Olen miettinyt, että miksi näin? Miksi ylipäätään äitiys, lapsen hoito ja vanhemmuus herättävät ihmisissä niin vahvoja tunteita? Miksei asioista pystytä keskustelemaan neutraalisti, avoimesti, toiset huomioon ottaen, arvostaen ja aikuismaisesti? Siis fiksusti.
Miksi jollain on tarve arvostella toista, lytätä mielipide tai esittää oma mielipide muita parempana, oikeampana? Koska niinhän se ei ole, ei ole yhtä absoluuttista oikeaa tapaa hoitaa vauvaa tai lasta.
En tiedä vastauksia edellä luettelemiini kysymyksiin, mutta luulen että vanhemmuus on niin henkilökohtainen asia, että siksi se herättää vahvoja tunteita ja sitä kautta mielipiteitä. Ja keskustelussahan ei ole mitään pahaa, kunhan se pysyisi täällä sosiaalisen median maailmassakin fiksuna.
Yhtä oikeaa tapaa hoitaa lasta ei ole, sen sijaan oikeita tapoja on yhtä monta kuin on lapsia ja vauvojakin. Eli miljoonia. Vain sinä tunnet oman lapsesi parhaiten, hänen tarpeensa, hänen luonteensa, hänen rytminsä, hänen murheensa, hänen ilonsa. Olet paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi. Ja oma tapasi hoitaa lastasi on myös sinulle ja lapsellesi paras – mutta ei välttämättä jollekin toiselle. Näin ainakin itse asioista mietin, että rauhaa ja rakkautta vain toisiaan kohtaan täällä somessakin, äidit! Ollaan toisia kohtaan ymmärtäväisiä ja mielummin tuetaan, yritetään ymmärtää toisten näkökulmia ja ollaan toisillemme vertaistukena. <3 Tähän ainakin bloggaajana pyrin.
Mutta niin, takaisin siihen imettämiseen. Alkuperäiseen aiheeseen. Korostan vielä tähän, että puhun asiasta nyt omasta näkökulmasta, meidän tilanteesta, en sano että näin olisi paras tai miten asiat yleisesti ovat.
Olin synnytyksen jälkeen puolitoista tuntia leikkaussalissa parsittavana (vauva syntyi kyllä ihan normaalisti alakautta), kunnes heräämössä vauva tuotiin rinnalleni ja siitä alkoi meidän imetys. Vauva oli siihen mennessä imenyt isänsä sormea ja olikin jo hyvin valmis tarttumaan rintaani, kun pääsi luokseni. Siitä se imetys alkoi ja on kohta kestänyt 3 kuukautta. Imetys on omalta kohdaltani onnistunut hyvin, sanoisin jopa että helposti. Maito nousi sairaalassa heti synnytyksen jälkeisenä päivänä. Ensimmäisenä yönä tuli muutamia tippoja keltaista kolostrumia eli esimaitoa, jota alkaa muodostua rinnassa jo raskauden aikana. Sen määrä lisääntyy heti synnytyksen jälkeen. Alussa maidon nousu teki kuitenkin rinnoista kaksi kovaa melonia, jotka olivat kuumat ja kovat, varmaan neljä kuppikokoa isommat kuin oikeasti rintani ovat. Mutta siitä nekin tasoittuivat ensimmäisten viikkojen aikana.
Imettäminen ei ole ollut minulle kivuliasta missään vaiheessa. Rintani kestivät hyvin vauvan imun alusta saakka ja vauva löysi oikean imuotteen aikalailla heti. Toki minua opastettiin sairaalassa kädestä pitäen (eli rinnasta pitäen hehe), mielestäni se oli vain hyvä, että imetykseen avustettiin ja rohkaistiin, koska se oli oma toiveeni.
Mutta kuten olin ajatellut raskausaikana, että ”tissi suuhun ja siinä se”, ihan niin helppoa imettäminen ei kuitenkaan ole ollut. Kaikkea en osannut etukäteen ajatellakaan, matkan varrella olen oppinut. Minulla on muun muassa suihkutissit, eli heruminen on niin voimakasta, että vauvan imettyä jonkin aikaa maitoa lentää puolen metrin kaaressa ja sekös vauvaa joskus harmittaa. Hyvä ettei maitosuihkuun tukehdu, niin paljon sitä pienen vauvan suuhun tulee. Monta kertaa on yskitty maitoa pois väärästä kurkusta. Mutta tämäkin asia on alkanut helpottaa, kun maidon määrä on nyt kolmen kuukauden kohdalla alkanut tasoittua. Vauvan tarve ja maidon tuotannon suhde ovat alkaneet löytää tasapainon. Se myös helpottaa imetystä, huomattavasti.
Ja mites se pumppaaminen? Moni neuvoi minulle, että suihkutisseihin auttaisi pumppaaminen. Toisaalla sanotaan, että pumppaaminen vain lisää maidon tuotantoa. No, ihan sama, koska pumpatessani rinnoistani ei tule mitään. Siis ei mitään. Väkisin toki saan muutaman pisaran, mutta siinä se. En väkisin halua rikkoa nännejäni, niin kipeää se tekee. Eli vaikka maitoa tuleekin runsaasti vauvalle, niin muoviselle pumpulle tissini ovat sanoneet ei. Tämä on entisestään vahvistanut omaa käsitystäni siitä, että imetys, heruminen ja maidontuotanto ovat paljolti kiinni hormoneista ja ihan fiiliksestä, tunteistani. Kyllä tissit tietää, milloin niitä imee vauva ja milloin jokin muovikapistus. Vaikka jossain kyllä neuvottiin, että vauvan haistelu ja ajattelu auttaisi pumpatessa, mutta minulla ei varmaankaan ole niin hyvä mielikuvitus, että tuo kikka toimisi minulla. Pumppaamisen osalta olen ajatellut, että asia on hyvä näin. Minun ei tarvitse saada pakkasta täyteen äidinmaitoa, jos homma ei kerran luonnistu. Tärkeintä, että homma toimii vauvan kanssa.
Ja mites sitten urheilu näiden hinkkien kanssa? Juoksu on lemppari lajini ja se toki asettaa omat haasteensa. Täytyy olla tukevat liivit, jotka eivät päästä hinkkejä heilumaan. Se on onneksi ihan helppo probleema hoitaa kuntoon, urheiluliiveistä löytyy nykyään tosi hyviä malleja, jotka tukevat riittävästi. Eli nou problems tämän asian osalta, toki pitää asia ottaa huomioon, ettei vuoden päästä ole kaksi patalappua tuossa rinnuksilla. Vaikka niin taitaa joka tapauksessa käydä imetyksen jälkeen. 😀
Entä sitten urheilevan ja imettävän äidin ravinto? Ainakin minun täytyy syödä paljon. Muutaman kerran olen tosiaan saanut maitoa purkkiin ja nähnyt kuinka rasvaista se on. Sen tuottaminen vaatii tosiaankin energiaa ja vieläpä jos itse urheilee, niin ruokaa saa tosiaankin syödä. Ensimmäiset neljä viikkoa söin enemmän kuin mieheni, joka kuitenkin treenaa 2 kertaa päivässä ja on 191 cm pitkä. Ja join aivan taukoamatta, jano vaivasi koko ajan, etenkin kun vauva oli rinnalla. Join alussa monta litraa vettä päivässä, mutta nyt sekin on tasoittunut. Yksi mielenkiintoinen asia on kuitenkin tullut tilalle, nimittäin makeanhimo. Raskausaikana en ollut ollenkaan perso makealle, mutta nyt imettäessä suklaa ja pullakahvit ovat kyllä uponneet minuun kerran jos toinenkin. Yritän toki syödä riittävästi ravintorikasta ruokaa, hedelmiä, marjoja, vihanneksia, hyviä rasvoja, hiilareita ja proteiinia sekä otan purkista myös muutamia vitamiineja ja ravintoaineita lisäksi. Siitä huolimatta kuitenkin pullat vetävät minua puoleensa.
Eräs liikuntalääketieteen opiskelija otti minuun yhteyttä viime viikolla ja kysyi, josko saisi tutkia minun ruokailua omaan tutkimukseensa, jonka aiheena on imettävän naisen ruokavalio. Lupauduin hänen koekaniiniksi ja täyttämään muutaman päivän omaa ruokapäiväkirjaa. Tästä aiheesta tulossa siis lisää tekstiä blogiin ja hieman tieteellistä näkökulmaa myös. Ei vain mutu-tuntumaa. 🙂
Ja kyllä, imettäminen on ihan ympärivuorokautista puuhaa ainakin meillä. Syöntiväli on 2-3 h yötäpäivää, joskus tiheämmin ja joskus yöaikaan on tullut pidempiä välejä, mutta harvassa ovat ne kerrat olleet. Se siis tarkoittaa myös, että yhtäjaksoista unta tulee minulle yleensä vain se pari kolme tuntia kerrallaan ja näin on ollut synnäriltä saakka. Onneksi hormonit auttavat jaksamaan. Vauvan kanssa elää tavallaan symbioosissa, ei tästä kovin kauaksi tule lähdettyä yksikseen. Mutta juuri nyt näin on hyvä. Ja onhan imetys myös palkitsevaa siinä vaiheessa kun huomaa vauvan kasvaneen kilon kuukaudessa. Omalla maidolla. 💕 Kummasti sitä taas sen jälkeen jaksaa paremmin. 🙂
Että tällaista imetys on ollut meillä. Aion jatkaa imettämistä, mutta en ole asettanut mitään takarajaa tai tavoitetta sen suhteen, katsotaan viikko ja päivä kerrallaan. Kun 4 kuukautta tulee vauvalla ikää täyteen, niin sitten alamme vähän maistella pieniä määriä kiinteitä ruokia. Imetys tulee siinä rinnalla sitten mukana pääravintona. Imetys on minulle neutraali asia, itse en ole mikään imetysfanaatikko tai sen puolestapuhuja, mikä myös on tätä nykyä jossain määrin trendikästä. Ja siksi sanon tähän loppuun vielä, että saipa lapsi ravintonsa äidinmaitona, korvikkeena, osittaisimetettynä, tissistä 3 kk saakka, 6 kk saakka tai taaperoksi asti, niin yhtä kaikki – lapselle tärkeintä on ravinto ja rakkaus. Syötitpä lastasi miten tahansa, on se sinun lapsellesi paras tapa. <3
-Hilla