Lauantaina juhlimme isoveikan 30-vuotis synttäreitä. Veljeni täytti jo alkuvuodesta kolkyt, mutta nyt oli aika juhlan yhdessä hänen kaverinsa kanssa. Kaverilla pyöreät vuodet tulivat mittariin samoihin aikoihin, joten yhteissynttärit kokosivat porukan yhteen.
Juhlapaikka oli Helsingin kattojen yltä, missä ilta-aurinko lämmitti mukavasti kattoterassille. Ruuat maistuivat, vieraat viihtyivät ja veikkapoikani piti kulttuuria vaalien kivan juhlapuheen. Isämme on tähän asti hoitanut juhlissa puheosuudet, mutta nyt veikkapoika otti kolmenkymmenen ikävuoden kunniaksi haasteen vastaan ja kilautti lasia kesken puheensorinan.
Onko kolkyt vähän vai paljon? Oikein sopivasti sanon minä! Klisee mikä klisee, mutta ikä on vain numeroita. Sillä on merkistystä, miltä tuntuu ja onko omaan oloon tyytyväinen. Onko onnellinen, vaikka välillä olisi vähän onnettomampiakin hetkiä. Elämässä sattuu, tapahtuu ja mennään eteenpäin.
Veikkapoika on saanut paljon aikaan näiden 30 vuoden aikana ja olen hänestä tosi ylpeä. Rakas veikkapoika, oma persoona, kaikkien kaveri ja knoppitiedon mestari! Taitava kitaran rämpyttelijä ja hyvä isoveikka meille kolmelle siskolle. Nykyään myös ihana eno Pikkuässälle. <3 Kaikin puolin hyvä äiä, kaverinsa sanoin!
Merkkipäivinä on hyvä pysähtyä ja juhlistaa arvokkaita vuosia ystävien ja perheen kanssa, ja syödä vähän mansikkakakkua.
-Hilla