Tämä puolukka-kinuskipiirakka on herkullinen sekoitus makeutta ja kirpsakkaa happamuutta sekä täyteläistä tuorejuustoa. Uskallan veikata, ettei kenenkään herkkuhammasta kolota enää tämän piirakkapalan jälkeen. Syksyisenä sadepäivänä lämpimän kahvikupillisen seurana nautittuna maistui ihanalta. Leivoin piirakan eilen ja sain Danielilta mielestäni erittäin hyvän palautteen: ”tällaisen puolukka-kinuskipiirakkapalan olisi voinut syödä ihan kahvilassa”.

 

Toivoitte @hillasblog-Instagramissa ohjetta jakoon, joten tässäpä se tulee:

Puolukka-kinuskipiirakka

POHJA

200 g Digestive-keksejä
50 g voita

TÄYTE

200 g Mascarpone-tuorejuustoa
2 dl turkkilaista jogurttia
1,5 dl kuohukermaa
½ sitruunan mehu
½ sitruunan kuori raastettuna
1 rkl sokeria
ripaus vaniljaa
200 g pussi puolukoita

KINUSKI

1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

  1. Murenna Digestive-keksit hienoksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos piirakkavuoan pohjalle ja laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja Mascarpone-tuorejuusto. Lisää joukkoon sokeri, sitruunan mehu sekä kuori ja vaniljasokeria. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin odottamaan.
  3. Valmista kinuski kattilassa. Keitä fariinisokeria ja kuohukermaa välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia tai kunnes kinuski on sopivan paksua. Älä kuitenkaan anna kinuskin kuohua liikaa. Kinuski paksuuntuu vielä jäähtyessään.
  4. Kokoa piirakka: Kaada täyte piirakkavuokaan Digestive-pohjan päälle. Ripottele pussillinen jäisiä puolukoita täytteen päälle. Valuta lopuksi lusikalla hieman jäähtynyt, mutta edelleen juokseva kinuski piirakan päälle.
  5. Tarjoile piirakka mieluiten melko pian kokoamisen jälkeen tai laita kylmään odottamaan.

Herkullista sunnuntaita!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog